Walk the walk

Nuorisoasiainkeskuksen palaveri- ja suunnittelukäytännöt tullaan miettimään uusiksi siten, että ne näyttävät nuorisotyöltä.

Viimeisen viiden viikon parasta antia on ollut puhe- ja toimintatapojen tunnistaminen. Olen kuunnellut kaupungin muita virastopäälliköitä, kun he argumentoivat oman asiansa puolesta. Olen tavannut nuorisoasiainkeskuksen henkilökuntaa ja kuunnellut, miten he puhuvat työstään. Olen suunnitellut, kirjoittanut, tavannut ja tehnyt muistiinpanoja.

Taloilla, liikennepuistoissa, toimintakeskuksissa, kulttuuriareenoilla ja varikoilla tehtävä työ tekee ison vaikutuksen. Työ on jännittävää, toiminnallista ja kokeilevaa. Ihmiset ovat meillä oikeista syistä töissä. Työ voi olla nuorten tukemista tapahtuman tallentamisessa videolle, koriksen pelaamista tai kokkaamista yhdessä. Työntekijät ovat kertoneet minulle, kuinka hyvä nuorisotyö lähtee yksilön voimavarojen tunnistamisesta, ryhmän kautta toimimisesta ja kokemalla oppimisesta. Siksi kohdennettu nuorisotyö on vanhempainryhmien ja yksilötapaamisten lisäksi myös sitä, että käydään bussilla Helsingin keskustassa. Työkaverini ovat kertoneet, kuinka pitää kiinnittää huomiota siihen, että poissaolot koulusta ovat vähentyneet, ei jumittaa siinä että niitä vielä on. Että hyvä nuorisotyö on sitä, että lähdetään liikkeelle ja tehdään.

Iso havainto kuitenkin on, että kokouksemme näyttävät ihan samalta kuin kaikkialla muualla. Luotamme muistioihin, kokoustamme hiukan liian pitkään, istumme paikallamme ja unohdamme pitää taukoja. Pyydämme puheenvuoroa ja valitsemme sihteerin. Teemme suunnittelutyötä yksin työhuoneissa tai yhdessä kokoustiloissa. Yksi puhuu ja muut kuuntelevat.

Tänään lounaalla fiksu uusi tuttavuus puhui siitä, miten keho oppii. Nuorisotyössä tämä tiedetään. Leipominen tai demon äänittäminen on nuorisotyötä ja oppimista juuri toiminnan kautta. Liikkeen kautta saadaan myös ajatus liikkeelle.

Uskon, että nuorisotyön arvostusta sekä työssä koettua hyvinvointia nostaisi paljon se, että uskaltaisimme luottaa julistamiimme ja toteuttamiimme työtapoihin myös organisaation yläpäässä. Että muistaisimme miettiä motivaatiota tekemisessä, käyttäisimme toiminta- ja ryhmälähtöisiä suunnittelutapoja sekä uskaltaisimme tehdä kehitystyötä myös palaverihuoneen ulkopuolella. Ja sitten todistaisimme, miten paljon parempaa nuorisotyötä, fiksumpaa resurssien käyttöä ja mielekkäämpää työkulttuuria uusi, toiminnallisempi tapa synnyttää.

Siksi olemme puhuneet, että vuodenvaihteen jälkeen alkaa uuden palaveri- ja suunnittelumeiningin rakennus. Lähdemme porukalla, toiminnallisesti ja kokeillen hakemaan uusia tapoja toimia. Jos kaikki eivät halua heti lähteä mukaan, lähdetään tekemään vapaaehtoisten kanssa. Ensi vuonna siirrymme liiallisesta palaveeraamisesta yhä enemmän havainnointiin, demoamiseen ja retriitteihin. Kuukausittaisten työryhmäkokousten sijaan pidämme yhden hyvän, parin päivän session. Uskallamme pitää kokouksen lähtemällä kävelylle miettimään uusia suuntia. Muistamme keskittyä siihen, mikä tässä nyt meni hyvin. Yritämme puhumisen lisäksi piirtää asioita tai hahmotella niitä kolmiulotteisesti. Näytämme ja kysymme kuten kamariorkesterin harjoituksissa, että tätäkö sä tarkoitat. Kuten kohdennetussa nuorisotyössä, otamme ympärillämme olevan verkoston mukaan asioiden ratkaisemiseen. Ja samaan aikaan tulemme ajoissa, keskitymme yhteiseen aikaan, valmistaudumme kunnolla ja seuraamme sopimuksia teoilla.

Uusi kulttuuri ei varmasti tapahdu kerralla ja kaikki ei toimi. Palaverisumppia tullaan varmasti yhä silloin tällöin keittämään. Ja joskus ihan oikeasti myös jatkossa videotykki on muovailuvahaa parempi työväline. Mutta ainakin ne uudet kokemukset tapahtuvat yhdessä. Ja mitään uutta ei opi, jos ei kokeile.

Itse huomaan jo yhden ison muutoksen. PowerPointin käytön vähentäminen korreloi aidon läsnäolon kanssa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *