Oliko tää sprintti vai maraton?

Yhteiskunnan todelliset arvot testataan kovina aikoina. Juuri nyt nuorisotyötä testataan: pelataanko taktista vai strategista peliä?

Osallistuin Jyväskylän Nuori 2013 -päivillä keskusteluun Veikkauksen voitonjaosta. Ilman Veikkausta suomalainen nuorisotyö näyttäisi kovin toiselta. Kansallisen rahapelimonopolin tuloilla rahoitetaan 79 prosenttia opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisobudjetista. Veikkauksen 1,1 miljardin vuosipotista yhdeksän prosenttia käytetään nuorisotyöhön. Se on paljon se.

Jyväskylän-päivät jättivät pohtimaan sitä, miten nuorisotyö näinä aikoina asemoituu. Väitän, että riski lyhytnäköisen yhteiskunnan rakentamisesta on todellinen. Rahaa on luvassa, jos lupaa nopeita tuloksia. Taktinen toiminta näinä aikoina tarkoittaisi lupauksia siitä, että nuorisotyö pelastaa nuoret, tiede tuottaa aina sovellettavia tuloksia, arvokas taide aina pidentää elinikää ja liikunta korjaa huonot elämäntavat. Se lähtisi myös ajatuksesta, että arvokas nuorisotyö aina ja automaattisesti vähentää rikollisuutta, saa kaikki toiselle asteelle ja töihin. Siis korjaa ja siivoaa.

Taktinen houkutus on todellinen, koska tulokset olisivat osoitettavissa. Voisimme herkutella sillä muutoksella, jonka olemme saaneet aikaiseksi jokaisessa kohtaamassamme nuoressa. Saisimme enemmän lehdistöosumia. Mutta tuottaisiko tämä taktinen ratkaisu yhteiskuntaa, jossa on hyvä elää? Ainakin se tuottaisi yhteiskunnan, jossa hyvä nuori on ei-syrjäytynyt – ei siis onnellinen.

Juuri taloudellisesti vaikeina aikoina on tärkeää ajatella strategisesti, siis pidemmällä aikavälillä ja laajemmin. Siis hyväksyä se belgialaisen nuorisotutkijan Filip Cousséen kuvaama ristiriita nuorisotyössä. Cousséen mukaan hyvään nuorisotyöhön on aina ladattu sisään ristiriita yhteiskuntakelpoisuuden ja nuorista lähtevän sosiaalisen vahvistamisen välillä. Hyvä nuorisotyö joutuu aina tasapainoilemaan vapauden ja tasa-arvon nuoralla. Meidän on samaan aikaan pystyttävä olemaan läsnä siellä, missä huuto on kova ja toisaalta pitämään suunta hyvässä elämässä. Meidän on vahvistettava nuorten kytköstä nykyiseen yhteiskuntaan ja tuettava nuorten toimintaa toisenlaisen yhteiskunnan puolesta. Cousséen mukaan tämä tekee nuorisotyöstä mahdottoman tehtävän. Toivon, että hän ei ole oikeassa.

Juuri näinä aikoina on tärkeää sitoutua kokonaisen ihmisyyden vahvistamiseen. Siis sellaisen, johon kuuluvat nautinnot, tekemiseen uppoutuminen, merkityksellisyys, kutsumus ja onnistumisen kokemukset. Mutta myös henkinen ja fyysinen terveys. Opetus- ja kulttuuriministeriön ylijohtaja Riitta Kaivosoja muistuttikin tapahtumassa onnellisuuspolitiikan noususta. Kaivosoja muistutti, että vaikka talouskasvu on tärkeää, yhä useamman mukaan se ei kerro koko totuutta hyvästä yhteiskunnasta. Juuri tästä hyvässä nuorisotyössä on kysymys. Erityisesti näinä aikoina.

Nuorisotutkijat Tommi Hoikkala ja Petri Paju ovat julkaisemassa tänä vuonna kirjan työnimellä Ihan tavallinen peruskoulu. Hoikkalan ja Pajun teos perustuu vuoteen suomalaisella ysiluokalla. Kirjan yksi pääviesteistä on, että meidän on kiinnitettävä virallisen, opettajan johtaman pedagogisen kehän lisäksi enemmän huomiota oppilaiden keskinäiseen, epäviralliseen kehään. Siis siihen, jossa määritetään  suosituimmuuden kriteerit, normaalit viikonlopunviettotavat tai mahdollisina pidetyt jatko-opintomahdollisuudet.

Juuri tämänhän sanotaan olevan nuorisotyön vahvin alue: ryhmälähtöinen toiminta. Uskon, että näin on.. Tämän toteaminen ei kuitenkaan tarkoita jatkamista turvallisesti tuttuja latuja. Itse näen, että nuorisotyöllä on valtavat mahdollisuudet olla yhdessä muiden kanssa luomassa nuorten palveluja, joiden lähtökohtana on holistisempi – siis kokonaisempi – ihmiskäsitys. Siis sellainen, jossa ihmisen elämän tavoite ei ole vain pysyä poissa ongelmista ja pysyä hengissä. Sellainen, jossa ymmärretään, että hyvä elämä yhdistää järjen ja tunteet. Sellainen, jossa hyvinvointi syntyy aina suhteessa muihin ihmisiin.

Mitä tämä sitten voisi tarkoittaa nuorisotyölle. Tunnistan Nuori 2013 -päivien perusteella viisi kehitysaluetta:

  1. Yhteisötaidot kuntoon
    Nuorisotyöstä puhutaan yleensä ryhmälähtöisenä toimintana. Meidän tulee varmistaa, että kykymme rakentaa, tunnistaa ja tukea ryhmiä sekä mennä sisään nuorten yhteisöihin ovat ajan tasalla. On kehitettävä myös omaa puhetapaa. On mentävä sinne, missä perheet tai nuorisoporukat kokoontuvat. On hyväksyttävä, että yhteisöillä on usein itsestä poikkeavat arvot. On kehitettävä menetelmiä sovitteluun ja toiseuden ymmärtämiseen.
    Lisäksi puheessa nuorisotyön onnistumisista on saatava vahvemmin näkyviin yhdessä tekeminen, useiden ihmisten rooli ja ryhmän kokemukset. Liian usein tarinat hyvästä nuorisotyöstä ovat tarinoita sankarityöntekijöistä ja pelastetuista yksittäisistä nuorista. Tämä tarkoittaa esimerkiksi määrällisen tutkimuksen suurempaa hyödyntämistä, tarinoiden kytkemistä tilastoihin,  työntekijöiden palkitsemista ryhmänä, oppisopimuksia ja ammattikiertoa. Yhteisen löytäminen edellyttää yhteisiä kokemuksia – näinhän opetamme nuorillekin.
  2. Sukupuoli- ja kulttuurikriittinen tarkastelu omaan työhön
    Brittiprofessori Howard Williamson nosti esille Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskuksesta tekemässään arvioinnissa, että emme tiedä tarpeeksi hyvin ketkä meillä ovat mukana ja ketkä eivät. Jos otamme tämän haasteen vakavasti, meidän on uskallettava rehellisesti arvioida omia toimintatapojamme ja ajatusmallejamme hyvästä nuorisotyöstä. Voi kysyä, suosivatko nuorisotyön nykyiset toimintatavat poikia ja jos näin on, onko valinta tietoinen. Tai voi kysyä, miten helppoa avoimesti homoseksuaalin tai vakaumuksellisen muslimin on tulla toimintaamme mukaan? On myös hyväksyttävä, että nämä keskustelut eivät tule olemaan helppoja. Itse uskon, että suurin osa nuorisotyöntekijöistä tekee parhaansa ja kenenkään nolaaminen tai kasvojen menettäminen ei vie asioita eteenpäin. Mutta rehellinen arviointi tulee iholle, sekin on syytä hyväksyä. Hyviä keinoja tähän tarkasteluun ovat esimerkiksi nuorisotaloilla tehdyt sukupuolivaikutusten arvioinnit tai Vantaalla koulutettavat nuoret, jotka menevät testaamaan valekäyttäjinä kunnan eri palveluita.
  3. Kumppanuuksien parantaminen
    Tommi Hoikkala nosti koulukeskustelussa esille, että koulun, järjestöjen, kunnallisen nuorisotyön ja sosiaalityön rajapinnat näyttäytyvät helposti kilpailuna nuorista. Tässä varmasti meillä kaikilla on parannettavaa. Tämä on juuri niitä alueita, joissa kuntiin perustetut nuorten ohjaus- ja palveluverkostot voivat tulla apuun. Olen todella iloinen siitä, että verkostoissa on lähes aina kunnan palveluiden lisäksi poliisi, ELY-keskus ja kolmas sektori. Mutta se tarkoittaa myös enemmän tilanteita, joissa nuorten palveluiden eri toimijat keskustelevat yhdessä nuorten kanssa siitä, miltä nykyiset palvelut tuntuvat ja mitkä ovat todelliset tarpeet. Se tarkoittaa enemmän havainnoivaa työotetta ja jalkautumista. Näkisin, että näiden keskustelujen järjestämisessä nuorisotoimi on varsin luonteva veturi.
  4. Ristiriita näkyviin
    Hyvään nuorisotyöhön kuuluu kitka yhteiskunnan vallitsevien tapojen ja nuorten oman toiminnan välillä. Tämä on hyvä kertoa myös kumppaneille. Meidän on uskallettava olla marginaalissa ja kyettävä käsittelemään nuorten tunnetta epäreiluudesta ja epätasa-arvosta. Nuorisotyössä on myös uskallettava puhua rakenteiden virheistä, yhteiskunnan eriarvoistumisesta ja uskallettava seistä nuorten yhteiskunnallisen huolen puolella. Sen lisäksi, että se on moraalisesti oikein, se on myös viisasta. Euroopan kaupungeista löytyy riittävästi varoittavia esimerkkejä siitä, mitä tapahtuu kun koko julkinen valta menettää keskusteluyhteyden elämäänsä pettyneisiin nuoriin.
  5. Onnellisuuspoliittiset nuoruuden indikaattorit
    Meidän on tultava paremmiksi tutkimustulosten ja mittareiden käsittelyssä. Uusi nuorisolaki kasvattaa kunnille velvoitteita tuottaa tietoa nuorten elinoloista. Työ jää kuitenkin vaillinaiseksi, jos pysähdytään olemassa olevien mittareiden kokoamiseen. Meidän on kyettävä tuomaan ulkopuolisten ja usein ongelmalähtöisten mittareiden rinnalle nuorten omaan kokemukseen perustuvaa tietoa ja suhtauduttava siihen yhtäläisellä vakavuudella. Todellinen nuorisoindeksi yhdistäisi esim. nuorten omat näkemykset, rahankäytön, rikollisuuden, kaverisuhteet, arjen rasismikokemukset, koulupudokkuuden, harrastukset,  ikäluokan sisäisen taloudellisen eriarvoisuuden ja niin edelleen. Itse ilmoittaudun mukaan talkoisiin miettimään, miten ja kuka tällaisen voisi rakentaa.

Yksi kommentti kirjoitukseen ”Oliko tää sprintti vai maraton?

  1. Suvi sanoo:

    Kiitos hyvästä analyysista, Tommi! Nuorisotyössä on mielestäni lähivuosina, etten sanoisi jopa lähikuukausina, paneuduttava selventämään omasta mielestäni ainakin kaksi rajapintaa. Ne ovat sosiaalityö ja 3. sektori, joista ensimmäiseen ainakin eurooppalaisessa ulottuvuudessa viitataan yleisesti. Tutkija Filip Cousseen toivoisin itsekin olevan väärässä, mutta pikemminkin on pakko myöntää, että hän lienee aivan asian ytimessä. Helsingin nuorisotoimen iso koko suhteessa muun Suomen nuorisotyön rakenteisiin on mahdollistanut uudelleen ja uudelleen kovinakin aikoina pehmeän ylikulkemisen ja selviytymisen. Siinä missä muualla on haettu innovatiivisia irtiottoja ja suorastaan lähennytty eurooppalaisia käytänteitä nuorisotoimessa, on Helsingissä saattanut jäädä jotakin katveeseen, reagoimatta. Sen vuoksi olen aidosti tyytyväinen tekemääsi analyysiin. Siinä on pohjaa josta jatkaa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *