Vuoden nuorisotyölliset teot: katutaide ja mopoilijoiden liikennekasvatus

Helsingin nuorisoasiainkeskus palkitsee vuosittain Vuoden teon. Tämä on ollut niin hyvä vuosi, että palkitsimme tänään 23.11.2013 Gloriassa kaksi tekoa. Nuorisoasiainkeskuksen katutaidetoimisto (Antti Salminen) on synnyttänyt laadullisen ja määrällisen hyppäyksen katutaiteen mahdollisuuksissa Helsingissä. Pukinmäen mopohalli (Matti Saarto, Dimitrios Zafiris) on toteuttanut Mopoilevat Nuoret ry:n kanssa liikennekasvatusmateriaalin kouluille, jossa on löydetty uudenlainen ja tehokas tapa puhua ajoturvallisuudesta ja virittämisestä. Molemmat vuoden teot on tehty nuorten kanssa ja nuorten ehdoilla.

 

Vuoden teko -palkitut: Pukinmäen mopohallin Dimitrios Zafiris (vas), katutaidetoimiston Antti Salminen sekä Vuoden mimminä palkittu kulttuurisuunnittelija Sinikka Haapanen.

Vuoden teko -palkitut: Pukinmäen mopohallin Dimitrios Zafiris (vas), katutaidetoimiston Antti Salminen sekä Vuoden mimminä palkittu kulttuurisuunnittelija Sinikka Haapanen.

Alrightin miitti.

Alrightin miitti.

Jakomäen graffitiseinä.

Jakomäen graffitiseinä.

 

(Nuorisotoimenjohtaja Tommi Laition puhe)

Hyvät työkaverit,

Reino Kaasalainen.

Rainer Sjölund.

Anneli Vatanen.

Terttu Flod.

Nämä neljä ihmistä ovat jääneet meiltä viimeisen vuoden aikana eläkkeelle. Osan kanssa ehdimme tulla hiukan tutuiksi, kaikkien kanssa on ainakin pikaisesti tavattu. Suurin osa teistä tuntee nämä kovan luokan ammattilaiset paljon paremmin kuin minä. Silti uskaltaudun tälle jäälle.

En tiedä teistä, mutta nämä ihmiset eivät tule ensimmäisenä mieleen, kun sanotaan sana ´ikäihminen´. Testasin muutamalla tutulla ja sana ´ikäihminen´ tuo mieleen sellaisia asioita kuin hitaus. Ei kenties yökoripallo, telttavarastot, järjestelmäkamerat, Harry Potter -leirit ja Jakiksen nuta.

Se on osa ihmisluontoa, että kun tapaamme ihmisen, joka on yhtä, oletamme hänen olevan myös toista. Että kun tapaamme rouvan turkissa, oletamme hänen pitävän oopperasta. Että kun nuorella on suora lippa ja löysät housut, hän kuuntelee räppiä. Jos joku on nuorisotyöntekijä, sillä on luultavasti tatuointi, kova ääni ja huppari. Näitä kutsutaan ennakko-oletuksiksi – jopa ennakkoluuloiksi.

Ne eivät ole pelkästään pahoja. Ne usein auttavat meitä pääsemään tilanteista nopeasti eteenpäin, ne helpottavat  valintoja. Kun olemme syöneet aiemmin Valion juustoa, uskallamme ostaa uudenkin Valion juuston. Kun menemme McDonaldsiin missä päin maailmaa, tiedämme miten ja mitä tilata. Saanette ajatuksesta kiinni.

Mutta ennakkoluuloilla tehdään helposti rumaa jälkeä. Ne vaikeuttavat ihmisen erityisyyden näkemistä yleisyyden verhon takaa. Tehdään testi. Katsokaa hetki niitä ihmisiä siinä teidän vieressä. Kuinka paljon tiedätte näistä ihmisistä? Millaisia oletuksia teette ulkonäön perusteella? Kuinka paljon oletukset perustuvat siihen, että kun hän on yhtä, hän on varmasti toista?

Sanoin tällä lavalla viime syksynä, että haluan, että olemme parin vuoden päästä Suomen paras työpaikka. Pidän siitä kiinni. Siksi olen iloinen siitä, että uusimmat työhyvinvointitulokset näyttävät, että teidän mielestänne ilmapiiri on hiukan parantunut edellisestä vuodesta. Tämä syntyy monen asian tuloksena. Vain pieni osa siitä syntyy johdon huoneissa. Se todellinen työhyvinvointi syntyy siitä, tuntuuko meistä, että kuulumme porukkaan. Siihen on helppo testi: huvittaako tulla töihin? Jos useammin ei huvita kuin huvittaa, joku on todella pielessä.

Erityisesti työhyvinvointi ratkeaa sillä, saammeko kuulua porukkaan sellaisena kuin olemme. Siis itsenämme. Oletetaanko meistä asioita vai saammeko määritellä itse itsemme?

Kiitos siitä, että olen viimeisen vuoden aikana saanut käyttää paljon aikaa kanssanne. Yhteiset hetket seminaareissa, laitureilla, saunan lauteilla, lähijunassa, autossa, nuorisotalon nurkassa tai leirillä ovat muistuttaneet ja todistaneet, että me olemme sekä ihmisinä että ryhmänä enemmän kuin ensiraapaisulla kuvittelisi. Tässä joukossa on uskomattomia tarinoita. Minusta on upeaa olla työpaikassa, jossa yksi ottaa vapaata myydäkseen joulukuusia, toinen sijoittaa lomansa ramadanin aikaan, jossa miehetkin jäävät vanhempainvapaalle, jossa yksi jos toinenkin on adoptoinut lapsen, yksi on kasvanut Itä-Saksassa, toisella on monta lasta samaa sukupuolta olevan puolison kanssa, yksi on tehnyt omasta harrastuksesta ammatin. Meitä on ortodokseja, agnostikkoja, muslimeja ja luterilaisia. Meillä puhutaan montaa äidinkieltä. Sillä ei ole tässä ja nyt väliä, kenestä on kyse. Kyse on siitä, että meistä on paljon monemmaksi kuin ensi näkemältä tuntuu.

Koska meistä on moneksi, meillä on yhä isompi velvoite olla parempi ja reilumpi työkaveri. Koska olemme erilaisia, voimme tahtomatta loukata toista jollain vitsillä tai teolla. Mutta koska olemme erilaisia, voimme myös tarjota nuorelle hyvin erilaista tukea. Voimme  yllättäen löytää sielunkumppanuuden yhteisen kasvutarinan kautta.

Oikeudenmukaisuuden velvoite kasvaa, koska olemme erilaisia. Se  jatkuva keskustelu ja määrittely voivat joskus tuskastuttaa. Mutta voin vakuuttaa, että ainoa syy sille, että entinen tuntuu helpommalta on se, että olemme olleet siellä jo. Minä haluan, että me olemme sellainen porukka, jossa oma erityisyys otetaan huomioon, mutta jossa kaikille on mahdollisuus tulla huomioon otetuksi. Se ei tarkoita, että kaikkia pitää kohdella samalla tavalla. Se tarkoittaa, että jokaisella on oikeus erityisyyteen samoilla ehdoilla. Siksi erilaisuus luo ihan toisenlaisia vaatimuksia myös tavoitteille ja säännöille. Koska olemme monenlaisia, pitää olla selvää, milloin työ tehdään hyvin. Kaikki säännöt ja ohjeistukset pitää olla palautettavissa siihen, miksi teemme tätä työtä. Sitä kautta voidaan myös ratkaista, voidaanko ihmisille antaa mahdollisuus toimia toisin kuin muut ja toisin kuin ennen: se ratkaistaan sillä, tuottaako ratkaisu hyvää nuorisotyötä. Moninaisuus kasvattaa vaatimusta vähemmille mutta selkeämmille säännöille.

Työhyvinvointi on hyviä ja huonoja asioita. Minusta iso testi meille on se, onko meillä tapoja sanoa, jos tulee paha mieli. Onko tapoja sovitella asia? Onko sallittua sanoa, että joku juttu ei naurattanut? Mutta myös ja ehkäpä jopa erityisesti, onko tapoja juhlistaa ja tunnistaa toisen riemun hetki? Luin firmasta, jossa aina kun joku onnistuu tai saa kehuja, laitetaan pieni lappu purkkiin ja laput luetaan kuukauden lopuksi. Mietitään hetki. Mitä meillä tehdään, kun toinen tekee hyvin? Juhlitaanko kaikkien onnistumisia? Mitä saa tehdä? Koska me olemme viimeksi kiittäneet ja juhlistaneet syystä?

Tänään on sellaisen juhlistamisen paikka. Ei pelkoa, en halua tehdä pikkujouluista tyhy-päivää, mutta osoitetaan toisillemme tänään, millaiseen porukkaan me kuulumme. Kerrotaan toisillemme joku juttu, jota he eivät meistä vielä tienneet. Lauletaan karaokea uuden ihmisen kanssa. Huolehditaan, että tunnemme kaikki omassa pöydässämme.

Näillä sanoilla haluan toivottaa kaikille erittäin hyvää vuoden loppua ja joululomaa. Jag vill önska alla god jul och gott nyt år.

Nyt minulla on ilo kertoa muutama esimerkki onnistumisistamme. Tämä on ollut meille onnistunut vuosi. Olemme mielestäni menneet hyvään suuntaan. Sitä suuntaa ovat viitoittaneet hyvät teot.

Minulla on suuri ilo julkistaa tässä vuoden 2013 Vuoden teko. Nuorisoasiainkeskuksessa korostetaan tiimien ja ryhmien palkitsemista merkittävistä aikaansaannoksista.

Vuoden teko myönnetään sellaiselle henkilölle tai tiimille, jonka ”erinomaisella työsuorituksella on merkittävä vaikuttavuus, esimerkiksi yli hallintokuntarajojen, koko kaupungin tasolla tai sidosryhmätyöskentelyyn. Toiminnalla on saatu aikaan merkittäviä tuloksia ja toiminta on ollut erityisen vaikuttavaa.”

Palkittava valitaan ehdotuksista. Kannustukseksi seuraavalle vuodelle, että muistakaa tehdä ehdotuksia, koska muuten hyvästä työstä ei voida palkita. Ehdotuksia tehtiin tänä vuonna 13 kappaletta 11 eri projektille tai henkilölle.

Kaikki ehdotukset olivat erinomaisia. Koska tämä on ollut hyvä vuosi, päätin loppujen lopuksi palkita kaksi tekoa. Molemmat teot ovat esimerkillistä Ruuti-toimintaa. Molemmat teot ovat edellyttäneet, että työkaverimme ovat opetelleet uusia taitoja ja tehneet yhdessä nuorten kanssa.

Ensimmäistä palkittavaa kuvaillaan seuraavasti: Työtapa on tehnyt viimeisen vuoden aikana sekä määrällisen että laadullisen hyppäyksen. Virallinen suhtautuminen harrastukseen on muuttunut vuoden aikana merkittävästi. Helsingistä on tullut hauskempi. Uusia nuorten harrastuspaikkoja on rakennettu eri puolille kaupunkia nuorten aloitteiden pohjalta. Toiminnasta vastannut kollegamme nauttii arvostusta harrastajien sekä yhteistyökumppaneidemme keskuudessa ja saa kehuja asiantuntemuksestaan ja toisten työn kunnioituksesta. Työ on käsittänyt sekä nuorten ohjaustyötä että teknisten ratkaisujen tuottamista ja opettelua.

Katutaidetoimisto on viimeisen vuoden aikana tehnyt yhteistyötä mm. alueellisten nuorisotyöyksiköiden, Valtion taidemuseon, rakennusviraston, maalareiden, harrastajanuorten ja liikuntaviraston kanssa. Ilman erityisesti Antti Salmisen työpanosta ja asiantuntemusta emme nyt olisi tilanteessa, jossa Helsingissä on kahdeksan luvallista katutaidepaikkaa. Erityiskiitos kuuluu myös mukana olleille nuorisotaloille, isännöitsijöille ja osastopäällikkö Leena Ruotsalaiselle. Kuitenkin juuri mediatuottaja Antti Salmisen nöyrä työote on tehnyt mahdolliseksi, että maalausseiniä ei koeta ylhäältä pudotetuiksi, vaan niillä on vahva alueellinen omistajuus. Salminen on työssään tukenut merkittävää määrää katutaiteesta kiinnostuneita nuoria.

Ensimmäinen palkittava Vuoden teko on mediatuottaja Antti Salminen ja katutaidetoimisto. Ansiokas suoritus palkitaan 1 600 euron kertapalkkiolla.

Toinen palkittava on samalla tavoin vastannut kasvavaan nuorisokulttuuriseen ilmiöön. Yhdessä nuorten kanssa tiimi on kehittänyt työtavan, jolla voidaan vähentää nuorten kokemia vaaratilanteita. Usein vaikeaan valistustyöhön on löydetty nuorten näköinen puhetapa. Ruutimainen työ perustuu pitkäaikaiseen luottamuksen rakentamiseen harrastajien ja nuorisoasiainkeskuksen välillä. Toiminta ei pysähdy kuntarajalle, vaan sitä on toteutettu yhdessä pääkaupunkiseudun kuntien kanssa.

Työ pureutuu tärkeään nuorisokulttuuriseen ilmiöön. Mopojen määrä on kolminkertaistunut pääkaupunkiseudulla viimeisen kymmenen vuoden aikana. Samaan aikaan onnettomuuksien määrä on kasvanut merkittävästi. Trafin mukaan jopa kolmasosa mopoilijoista kertoo joutuneensa onnettomuuteen, ja lähes kaksi kolmesta on ollut mopon kyydissä ilman kypärää. Onnettomuuksien syynä ovat usein puutteet liikennesääntöjen tuntemisessa tai noudattamisessa, havainnoinnissa tai mopon hallinnassa. Vanhemmista 80 prosenttia pelkää kyselyn mukaan mopoilevan lapsensa turvallisuuden puolesta.

Yhdessä Mopoilevat Nuoret ry:n kanssa tiimi on tuottanut kouluille oppitunnin mittaisen paketin, joka koostuu videomateriaalista ja ryhmäkeskustelusta. Yläkouluikäisille suunnattu materiaali ei keskity vain valistukseen, vaan osoittaa ymmärrystä mopoilusta osana nuorten sosiaalisia suhteita. Työssä on ymmärretty, että vaikuttava liikennekasvatus vaatii, että kouluttajat tuntevat mopomaailman ja sen käsitteet läpikotaisin. Työtä on viety eteenpäin nuorten ehdoilla. Yhdessä opetusviraston ja nuorten kanssa kouluissa on järjestetty syksyn 2013 aikana 18 liikennekasvatustuntia ja sovittuna on 20 luokkaa. Loppuvuoden tavoitteena on sopia vielä 40 luokkaa lisää.

Toinen palkittava Vuoden teko on Pukinmäen mopohalli ja sen liikennekasvatustyö yhdessä Mopoilevat Nuoret ry:n kanssa. Dimitrios Zafiris ja Matti Saarto palkitaan Vuoden teosta yhteensä 2000 euron kertapalkkiolla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *