10 kirjaa, joista on ollut minulle apua

kirjatNäistä kirjoista on ollut minulle työssäni ihan valtavasti hyötyä työni hahmottamisessa. Sen lisäksi ne ovat vielä erinomaisia.

  • Susanna Alakoski: Köyhän lokakuu
    Ruotsalaiseen sivistyneistöön noussut entinen sosiaalityöntekijä ja lastensuojeluasiakas kuvaa tarkasti, millaista köyhyys on yltäkylläisyyden keskellä.
    ”Köyhä ostaa silloin, kun hänellä on rahaa. Rikas silloin kun on alennusmyynti, sanoi appiukkoni.”
  • Michael Young: Rise of the Meritocracy
    Palaan kirjaan aina uudestaan. Young ennusti jo varhain, miten naiivi osaamis- ja kykypolitiikka johtaa eriarvoistumiseen ja lopulta populismiin. Avoimen yliopiston perustaja ja Britannian työväenpuolueen entinen poliittisen osaston päällikkö puolustaa jokaisen ihmisen lähtökohtaista arvoa täyteen elämään. Olen puhunut kirjasta enemmän Ulkopolitiikka-lehden haastattelussa.
  • Richard Sennett: Together. The Rituals, Pleasures and Politics of Cooperation
    Sennett osoittaa, että ei ole salatiedettä, miten ihmisten välinen vuorovaikutus saadaan toimimaan. Kirjassa on tärkeä muistutus siitä, kuinka paljon tehokkaampaa empatia (kerro miltä sinusta tuntuu) usein on kuin sympatia (tiedän, miltä sinusta tuntuu).
    ”The exchanges in which all social animals engage run a spectrum of behaviours from the altruistic to the viciously competitive. I dislike arbitrary categories, but for the sake of clarity I´ve divided the spectrum of exchange into five segments: altruistic exchange, which entails self-sacrifice; win-win-exchange, in which both parties benefit; differentiating exchange, in which the partners become aware of their differences; zero-sum exchange, in which one party prevails at the expense of another; and winner-takes-all exchange, in which one party wipes out the other.”
  • Martha Nussbaum: Creating Capabilities
    Ihmisarvoisen elämän edellytys ja päämää on vapaus toimia itsensä ja toisten hyväksi. Nussbaumin kymmenen toimintakyvyn lista on helsinkiläisistä nuorista vuosittain tehtävän hyvinvointikertomuksen teoreettinen viitekehys.
    ”Public policy must not simply give people a capability, but give it to them in such a way that they can count on it for the future.”
  • Open Design Now
    Paras kooste siitä, miten muotoilun käytännöt ovat muutoksessa. Kirja on vapaasti luettavissa verkossa. (Full disclosure: olen itse kirjoittanut kirjaan yhden luvun)
    ”Doesn´t the government work for all of us. And wouldn´t it be much better if we all contributed?”
  • Michael Kimmel: Guyland
    Kimmel kuvaa kirjassaan suorasanaisesti sitä, miten ahtaaseen laatikkoon heteromies on ahdettu ja mistä purkaukset muuttuvaan yhteiskuntaa kohtaan johtuvat. Selvin lukemani teksti esimerkiksi homoseksuaalisuuden pelosta ja naisvihasta.
    ”The motto of Guyland is ´Bros Before Hos´. One remains steadfastly loyal to your guy friends, your bros, and one never even considers siding with women, the hos, against a brother. It is the guys to whom your primary allegiance must always be offered, and for many that may extend to abetting a crime. Anything less is a betrayal of Guyland.”
  • Peter Senge: The Fifth Discipline.
    Ensimmäinen johtamiskirjallisuuden teos, josta tunnistin selvästi omaa ajatteluani lähellä olevan arvopohjan. Senge sai minut vakuuttuneeksi siitä, että humanismin tärkein petikumppani on systemaattisuus – järjestelmien näkeminen ja rakentaminen.
    ”As managers gain facility with systems thinking as an alternative language, they find that many of their intuitions become explicable. Eventually, reintegrating reason and intuition may prove to be one of the primary contributions of systems thinking.”
  • Jonathan Wolff & Avner de-Shalit: Disadvantage.
    Laajaa haastatteluaineistoa käyttämällä kirja selittää, miksi nykyaikainen köyhyys on länsimaissa erityisesti tulevaisuuden ja pysyvyyden köyhyyttä.
    ”Consequently we are now in a position to rephrase the aspect of disadvantage under consideration: One central way of being disadvantaged is when one´s functionings are or become insecure involuntarily, or when, in order to secure certain functionings, one is forced to make other functionings insecure, in a way that other people do not have to do.”
  • Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia
    Statovcin kirja antaa kasvot sille, miksi itsemäärittelyoikeus on nuorisotyön tärkeimpiä lähtökohtia ja mitä tarkoittaa kapulakielinen ilmaisu ´moniperustainen syrjintä´.
    ”Luulin pitkään, että he eivät yksinkertaisesti ymmärtäneet, miten muut ihmiset heidät näkivät, miksi heitä katsottiin pitkään ja miksi vieraalla kielellä kovaan ääneen puhuminen aiheutti sellaisia reaktioita, pitkiä katseita ja pään puisteluja. Vasta myöhemmin tajusin, että he vain käyttäytyivät kuin eivät olisi ymmärtäneet, sillä niin oli paljon helpompi elää.”
  • Maxwell Taylor Kennedy (ed): Make Gentle The Life of This World. The Vision of Robert F. Kennedy.
    Kennedy osoitti teksteillään, että radikaaleinta on uskaltaa olla hyvän puolella. Kennedyn ilmaisu on myös hyvä muistutus siitä, että itseään ei tarvitse piilottaa tai muuttaa saadakseen kontaktin toiseen.
    ”Therefore, the time has come…when we must actively fight bigness and overconcentration, and seek instead to bring the engines of government, of technology, of the economy, fully under the control of our citizens, to recapture and reinforce the values of a more human time and place.”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *