Köyhyyden vähentämisen on vähennettävä häpeää

Puheenvuoroni arkkipiispa Kari Mäkisen kokoaman köyhyysryhmän kokouksessa Kirkkohallituksessa 15.10.2014.

image

Olen työskennellyt kaksi vuotta Helsingin kaupungin nuorisotoimenjohtajana. Työstämme suurin osa tehdään Helsingin lähiöissä. Siksi, että sitä tarvitaan siellä eniten. Mutta myös siksi, että lähiöissä asuu suurin osa lapsista ja nuorista.

Rajaan keskustelun tulonjakopolitiikasta tämän puheenvuoron ulkopuolelle ja keskityn erityisesti alaikäisten maailmaan. Näen työssäni kolmenlaista eriarvoisuutta. Kutsun niitä pysyvyyden, ympäristön ja tulevaisuuden eriarvoisuudeksi.

Pysyvyyden eriarvoisuus syntyy, kun on vaikeaa pitää mistään kiinni, kun tuntuu että elämä on irti. Kun ihmiset ja tilanteet vaihtuvat. Pysyvyyden eriarvoisuuden taustalla on usein henkistä turpaansaantia, kokemusta aikuisista ja nuorista jotka lupaavat mutta eivät toteuta lupauksiaan. Näitä aikuisia löytyy kotoa, koulusta ja vapaa-ajalta. Aikuisista, jotka tarkoittavat hyvää, mutta ensi kerralla on paikalla taas toinen aikuinen. Koska jatkuva turpaansaanti uuvuttaa, ihminen ryhtyy suojaamaan itseään. Rakennetaan kuori, ei päästetä lähelle. Päätetään, että mikään ei voi satuttaa. Tätä tehdään kahdella tavalla. Ensimmäinen tapa on se, että mikään ei kiinnosta. Ei uskalleta olla aloitteellinen tai innostunut, koska se on liian monta kertaa johtanut pettymykseen. Toinen on se, että pidetään Kaikki kunnossa -kulissia. Halutaan edes joku alue, jossa ei joudu ongelmien keskelle, joku paikka jossa tulee kohdelluksi – niin – normaalina.

Ympäristön eriarvoisuus tuli esille, kun nuorisoasiainkeskuksen henkilökunta haastatteli 1012 nuorta eri puolilla Helsinkiä. Nuoret pitävät asuinalueistaan, mutta tietyillä alueilla puheessa toistuu sekaisin olevien aikuisten määrä. Humalaiset tai muissa aineissa olevat aikuiset pelottavat tai häiritsevät. Ympäristön eriarvoisuus on myös hoitamattomia paikkoja, vaarallisia nurkkia, rikki olevia katuvaloja tai kuten yksi nuori kuvasi asuinaluettaan:”Täällä on katukyltitkin homeessa.” Ympäristön eriarvoisuus on myös sitä, että tuntee olevansa jumissa. Tämä korostuu erityisesti niillä alueilla, joilla ei ole raideyhteyksiä. Raideliikenteessä voi mennä hätätilassa pummilla, bussilla niin ei voi toimia.

Tulevaisuuden eriarvoisuus näkyy pärjäämispuheena. Haastatteluissamme näkyi kahdenlaista pärjäämistä. Näkyi huoli siitä, että oma suunnitelma romahtaa, jos tekee yhdenkin virheen. Ei pääsekään siihen suosikkilukioon, ei pääsekään omalle alalle, ei pääsekään kavereiden kanssa samaan kouluun. Mutta köyhyyden näkökulmasta olennaisempaa on pelko siitä, pärjääkö ollenkaan. Nuoret puhuivat siitä, että kunhan saisi työn, jolla voisi elättää perheensä. Nuorten pelot ovat muuttuneet yhä yksityisemmiksi, nyt pelätään omaa ja läheisten sairastumista. Kilpailun tunne on yleinen. Tulevaisuuden eriarvoisuus näkyy myös näköalattomuutena. Se näkyy siinä, että supistetaan omia haaveita. Se näkyy siinä, että ympärillä ei osata kannustaa etsimään omaa alaa. Monelta nuorelta puuttuvat pärjäämisen ja onnistumisen esimerkit. Tämä korostuu erityisesti vieraskielisillä nuorilla.

Näille kaikille eriarvoisuuksille yhteistä on yksi asia: häpeä. Suomalaisen yhteiskunnan tasa-arvoretoriikka synnyttää sivutuotteenaan ihmiselle tunteen, että oma heikko asema on omaa syytä. Häpeä johtaa eristäytymiseen ja luopumiseen. Ruotsinsuomalainen kirjailija Susanna Alakoski kuvaa häpeää kirjassaan Köyhän lokakuu:

“Köyhät lapset eivät voi kutsua kavereita kotiinsa (he häpeävät), heitä kiusataan (heillä ei ole tarpeeksi hienoja vaatteita, heiltä puuttuu tärkeitä symbolitavaroita), heidän on vaikea hankkia ystäviä (he eivät voi tarjota takaisin kun heille tarjotaan). Heistä kehittyy perheen pieniä ekonomeja, jotka ottavat vastuuta, kun jääkaappi on tyhjä, he luopuvat, odottavat, heillä ei ole kalliita harrastuksia. (…) Häpeä on sitä kun ei ole kenenkään rakastama, sitä kun joutuu ehkä häpeämään omia lapsiaan tai vanhempiaan. Häpeä on huostaan otettuja lapsia, työttömyyttä, kodittomuutta, lastenkoteja, dementiaa, pidätyskyvyttömyyttä, lukihäiriötä. Lyhyesti sanottuna me häpeämme sitä mihin emme alun perin ole syyllisiä mutta mikä silti koettelee meitä. Sitä me sitten siirrämme eteenpäin, ellemme saa mahdollisuutta parantua.”

Siksi toivonkin, että näitä eriarvoisuuksia ratkaistaan tavoilla, jotka myös vähentävät häpeää. Siksi uskon universaaleihin ratkaisutapoihin. Universaaliudella tarkoitan sitä, että olisi tehdään erityisesti heikoimpia hyödyttäviä, mutta kaikille avoimia malleja. Universaalien ratkaisujen hyöty on se, että ne vähentävät vastakkainasettelua hyvinvoivien ja huonovointisten välillä, ne eivät lyö leimaa. Mutta etenkin, ne muuttavat myös niiden asenteita, joilla menee hyvin. Köyhyyttä ei ratkaista, jos hyvinvoivat eivät näe, että sen ratkaisu on myös heidän etunsa. En usko, että yhteiskuntarauhapelottelulla tämä kannatus syntyy. Ratkaisujen tulee olla sellaisia, jotka vahvistavat ihmisten välisiä suhteita, kykyä katsoa maailmaa toisten silmin – siis empatiaa.

Annan teille kolme ehdotusta, mikä toimii.

Varmistetaan, että jo peruskoulussa jokaisella lapsella on oikeus tuntea itsensä tarvituksi ja hyödylliseksi. Jokaisella luokalla tulisi olla yhteinen projekti, johon tarvitaan kaikkien osallistumista. Mutta sen lisäksi, jokaisella tulisi olla mahdollisuus oppia vastuuta toisia kohtaan. Yhdysvalloissa on saatu hyviä tuloksia kokeiluilla, joissa heikosti koulussa pärjäävät nuoret mentoroivat nuorempien ikäluokkien oppilaita. Kun seiskaluokkalainen auttaa tokaluokkalaista, molempien oppiminen paranee ja molempien usko omiin kykyihinsä paranee.

Rakennetaan houkuttimia niille asuinalueille, jotka halutaan nousuun. Olen todella ylpeä siitä, että nyt Maunulaan rakennetaan hieno kirjasto, työväenopisto ja nuorisotalo. Maunula vetää jatkossa ihmisiä lähialueilta tilaan, jossa kaikkien on mahdollista toimia selkä suorana ja leuka pystyssä – ylpeästi. Tilaan, jossa kaikilla on mahdollisuus itsensä kehittämiseen samalta viivalta.

Lisätään mittavasti kesätöitä. Työnantaja- ja työntekijäjärjestöt ovat tehneet sopimuksen, joilla alaikäisen palkkaaminen on todella edullista. Työkokemus oli haastatteluissa nuorten yleisin toive. Kesätyön avulla nuori saa mahdollisuuden parantaa omia taitojaan, saa lisää itseluottamusta ja saa omaa rahaa. Kun on ollut töissä jo 15–16-vuotiaana, saa helpommmin töitä myös jatkossa.

Kiitos.

2 kommenttia kirjoitukseen ”Köyhyyden vähentämisen on vähennettävä häpeää

  1. Terve,
    hyvä kannanotto!
    Lapinlahden Lähde antaa tasavertaisia mahdollisuuksia eikä leimaa ketään. Vaikka toimintaa on suunniteltu ympärivuoden, kesäisin tarvitaan enemmän tekijöitä. Mahdollisuuksia nuorille!

  2. Eppu sanoo:

    Tommi. Upea puhe, hienoja ajatuksia, WAU.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *