Kivan rakentaminen vaatii itsetuntoa

Kivemman Helsingin edellytys on, että ihminen tuntee tulevansa kuulluksi ja nähdyksi erityisenä. Nuorisoasiainkeskuksen vuoden tekona palkittiin 15.11.2014 pikkujouluissa osallistuvan budjetoinnin kokeilu RuutiBudjetti.

image

(Nuorisotoimenjohtajan puhe 15.11.2014, kulttuuriareena Gloria)

Hyvät työkaverit,

RuutiExpossa lokakuun lopussa pidettiin nuorisolautakunnan julkinen kokous. Kokouksessa käsiteltiin Ruudin eli nuorten vaikuttamisen tilaa. Kokouksessa eräs Ruudin ydinryhmän jäsen kuvasi sitoutumistaan nuorten vaikuttamiseen sanomalla:”Ei tänne olla tultu vaan mussuttamaan banaania kokouksiin.”

Ilmaisu mietitytti minua. Oliko taustalla oletus siitä että osa aikuisista ajattelisi näin? Että siis nuorille riittäisi se, että saa ilmaisia tarjoiluja tai pääsee samaan pöytään päättäjien kanssa – riippumatta tuloksista. Minun on tunnustettava, että olen nähnyt työssäni niitäkin tilanteita. Siis niitä, joissa tuntuu olevan oletuksena että nuoren pitäisi olla kiitollinen siitä, että aikuinen antaa hänelle aikaansa. Onko liian moni kohtaaminen aikuisten ja nuorten välillä sellainen, jossa ollaan paikalla mutta ei kuulla mitä sanotaan? Jossa puhutaan omista lapsista eikä keskitytä kuuntelemaan, mitä paikalla olevilla nuorilla on sanottavaa. Jossa nuoren kokemuksen erityisyys mitätöidään puhumalla omasta nuoruudesta. Käykö siten, että nuorille selitetään asioita sen sijaan, että varmistettaisiin oma ymmärrys?

Tänä vuonna me kaikki kävimme haastattelemassa nuoria eri puolilla Helsinkiä. Haluan kiittää teitä kaikkia tästä, siis osoittamastanne rohkeudesta. Me olemme porukalla tehneet jotain sellaista, jota suomalaisella julkisella sektorilla ei ole tehty koskaan – ei siis koskaan. Me kuuntelimme ja kysyimme lisää. Olemme altistaneet itsemme kuuntelijan asemaan, menneet sinne missä ihmiset ovat. Emme ole ulkoistaneet kontaktia kuntalaisten kanssa konsulteille, vaan olemme menneet itse. Me olemme rohkea porukka. Kiitos.

Tuloksia käsitelleessä työpajassa syntyi keskustelu siitä, että nuorten kuvaamat haaveet ovat aika maltillisia. Halutaan, että on työ ja perhe. Että voisi elättää oman perheensä. Että ei menisi luottotiedot. Heräsi keskustelu siitä, ovatko haaveet liiankin maltillisia. Onko tunne kilpailusta synnyttämässä sukupolven, joka tyytyy vähään? Tai ehkä tarkemmin, synnytämmekö me aikuiset toimillamme maailmaa, jossa haaveille ei jää tilaa?

image

Palaan banaanin mussuttamiseen. Tapa, jolla puhumme nuorille, muokkaa heidän ja meidän käsitystämme siitä mitä nuoret ovat, haluavat ja tavoittelevat. Nykyisin keskustelu nuorista kääntyy helposti suuntaan, jossa nuori nähdään avuttomana tai vaarallisena. Samaan aikaan – kuten nuorten haastattelumme osoittivat –, suurin osa nuorista tuntee olonsa Helsingissä ja asuinalueella hyväksi. Nuorten uhriuttaminen on vaarallinen ansa. He tekevät asioita, kehittävät itseään ja pitävät huolta kavereistaan. On olennaista, että me pidämme suhteellisuudentajuamme yllä. Mutta myös, että osaamme rakentaa sille, mikä on nuorisotyön voima: vahvuuksista ponnistaminen. Juuri tuo kuului myös nuorten haastatteluissa. Nuoret puhuivat kavereista, perheestä ja tekemisestä. Joku kysyi, emmekö tavoittaneet niitä joilla on ongelmia. Varmasti tavoitimme. Mutta jopa niillä, joilla on elämässään ongelmia, on elämässään valtavasti asioita jotka pitävät pystyssä. Väitän, että tunnistimme niitä tämän vuoden aikana. Väitän, että ongelmien ratkaisutkin löytyvät lähtemällä laajentamaan niitä asioita, joiden kautta ihmiset elämäänsä kuvaavat. Siis liittymisestä muihin ihmisiin ja toiminnasta.

Miten me Helsingin kaupunkina osaisimme rakentaa sellaisia tilanteita, jotka nostavat ihmistä, eivät paina häntä alas? Joissa keskittyisimme ymmärtämään ja uskaltaisimme jättää tulkinnan myöhemmäksi. Joissa vahvistaisimme ihmisen suhteita muihin ihmisiin sekä jokaisen perheen, yhteisön tai yksilön ratkaisukykyä. Että ymmärtäisimme tarkemmin, mitä nuori ihminen tavoittelee, emme heti lähtisi selittämään hänelle tarjolla olevia mahdollisuuksia.

Liian usein kohtaamiset julkisen vallan ja kansalaisten välillä ovat tilanteita, joista ihminen lähtee tuntien olonsa ehkä hiukan hölmöksi. “Kai mun olisi sitten pitänyt tajuta. Mun olisi pitänyt tietää.” Hyvääkin tarkoittaen päädymme usein opettamaan, valistamaan, arvostelemaan ja mitätöimään. Ehkä jopa kieltämään.

Meidän on muistettava, että julkisen sektorin ja yksittäisen ihmisen kohdatessa valta ei ole tasaisesti jakautunut. Nuorten kohdalla tämä on erityisen iso kysymys. Juuri siksi julkisella vallalla on oltava erittäin hyvät perusteet puuttua ihmisen elämään. Siksi aina ja kaikissa tilanteissa – myös nuorisotyössä – meidän tulisi ensimmäisenä hakea ratkaisuja, jotka vahvistavat yksilöä ja hänen suhteitaan muihin.

image

Palataan taas banaanin mussuttajaan ja haaveiluun. Puhun maltillistamisen uhasta ja haaveiden arkistuudesta siksi, että haaveet ovat olennainen osa sitä nuorisoasiainkeskusta, jota lähdemme suunnantarkistuksella rakentamaan. Nyt ehdotetussa visiossa tavoittelemme Helsinkiä, joka on kiva paikka. Kiva tarkoittaa mielekästä, innostavaa ja rohkaisevaa. Kiva Helsinki on jännittävä, yllättävä ja vahvistava. Kiva ei ole ohimenevä fiilis, vaan käsitys omista taidoista ja mahdollisuudesta käyttää niitä.

Nyt ehdotetussa visiossa tavoitellaan Helsinkiä, jossa nuori ihminen osaa nähdä maailman toisten silmin. Jossa osataan kuunnella, jossa osataan kysyä ja jossa osataan hakea yhteistä ratkaisua. Toisen ihmisen rooliin asettuminen on olennainen edellytys sille, että tunnemme elävämme samassa yhteiskunnassa. Että meistä tuntuu, että muut ymmärtävät mihin me kuulumme ja mikä meissä jokaisessa on yksilönä erityistä.

Kun ihminen tuntee olonsa turvalliseksi ja nähdyksi yksilönä, hän uskaltaa haaveilla. Hän uskaltaa sanoa, että tämä on minulle tärkeää, tämän eteen olen valmis työskentelemään, tästä minä välitän. Tätä rohkeutta osoittivat esimerkiksi Ruudin ydinryhmän noin viisikymmentä nuorta ehdokasta. Oman intohimon paljastaminen tekee ihmisen paljaaksi. Turvalliseksi ja nähdyksi itsensä tunteva ihminen kestää kuitenkin erimielisyyden, jopa arvostelun. Juuri sen vuoksi meidän tehtävämme on olla mukana rakentamassa sellaista sukupolvea, joka uskaltaa välittää koska heistä tuntuu että he ovat tulleet nähdyiksi ja että muut ottavat kiinni jos he horjahtavat.

Tämä on yhä vaikeampaa siinä Helsingissä, jossa me työskentelemme. Helsinki on joukko minimaailmoja, se ei ole yksi todellisuus. Mutta juuri siksi yhteisen, kansanvaltaisen elämänmuodon rakentaminen on entistä tärkeämpää. Itse toivon nuorisoasiainkeskusta, joka on hellemmän ja lempeämmän maailman puolella – intohimoisesti ja palavasti. Minusta on törkeää, että Helsinki on kaupunki, jossa musliminaista voidaan solvata junassa silmittömästi ja kukaan muu matkustaja ei tee mitään. Kyse ei ole joistain toisista, ulkopuolisista. Kyse on meidän työkavereistamme. Välinpitämätön ja puuttumaton kaupunki on meille kaikille uhka.

Kivan – siis valinnan, puuttumisen, intohimon ja ilon – puolelle asettuminen edellyttää meiltä jokaiselta rohkeutta. Meidän ei tule olla kevytversio koulusta tai lastensuojelusta. Meidän on uskallettava kytkeä itsemme telaketjuin kiinni nuoren itsemäärittelyoikeuteen, vapaa-aikaan sekä kansalaisaktivismiin. Suunnantarkistuksessa yksi ajatuksista on, että autamme helsinkiläisiä toimimaan yhdessä. Minä näen, että nuorisoasiainkeskus on mielekkyyden etujoukkoina rakentamassa siltaa kaupunkikoneiston ja kaupunkiyhteisön välille. Me puolustamme sellaista mielekästä elämää, joka on moniulotteinen ja vaihteleva. Sellaista, joka ei istu muottiin, joka ei taivu yksinkertaistuksiin. Yhteiskunnan monimuotoistuminen vain nostaa meidän työmme merkitystä. Vain olemalla jotain muuta kuin toisten virastojen kevytversio voimme toimia yhteistyössä muiden kanssa. Kun tietää kuka on, mistä tulee ja mihin kuuluu, voi seistä selkä suorana ja rintakehä avoinna. Silloin muutkin arvostavat sinua. Silloin uskaltaa altistua vuorovaikutukseen. Minusta oli hienoa kuulla, että kumppaniviraston ihminen oli kuluneella viikolla todennut meidän virastostamme, että me emme näytä olevan mustasukkaisia toimintaamme osallistuvista nuorista koska haluamme heille mahdollisimman hyvää elämää.

image

Radio Helsinki tekee kahden viikon välein ohjelmaa Helsingin kaupungin toiminnasta, jonka nimi on Nopean toiminnan virasto. Olin siellä keskiviikkona haastateltavana. Olin lähdössä edellisestä palaverista ja sanoin muille, että lähden Nopean toiminnan virastoon. Muut olettivat, että olen tulossa meille. Se on se mielikuva, joka meistä jo on. Meidät nähdään ennakkoluulottomana ja rohkeana. Eikä se ole vain mielikuvahattaraa. Se on totta. Pelkästään viimeisen vuoden aikana olemme pikaisella aikataululla esimerkiksi järjestäneet Helsinki-päivän tapahtuman, Väkivallankumouksen äänentoistot, kesän jalkapalloturnauksen tai lähteneet rohkeasti tekemään pihanutaa Koskelaan. Kiitos teille siitä.

Att bygga en kiva stad kräver självkänsla och självförtroende. Vi vågar vara annorlunda när vi känner att andra ser oss som individer och när vi känner att vi har ett skyddsnät för att backa oss upp. Vi måste vara det där skyddsnätet för våra kollegor. Jag är oerhört glad att jag hör mindre och mindre prat om Alpo gör detta och Kepo gör detta och Halpo gör detta helt fel. Vi blir inte starkare genom att kritisera andra eller genom att trycka ner andra.

Kuten sanoin, kivan ja intohimon puolella oleminen vaatii itsetuntoa. Ihminen uskaltaa kuitenkin olla erilainen ja ennakkoluuloton, jos tuntee että on turvaverkko. Meidän pitää olla toisillemme se turvaverkko. Olen todella iloinen, että kuulen jatkuvasti vähemmän puhetta siitä, että alpo tätä ja kepo tätä ja halpo sitä. Emme ole joukko osastoja, vaan yksi työyhteisö. Me olemme matkalla kohti sitä, että olemme parempi porukka yhdessä. Mutta se matka on vielä kesken. Seuraava vuosi tulee olemaan se, jossa mietimme miten saavutamme suunnantarkistuksen asiat. Uskalletaan pitää korvat auki, kuunnella toisiamme ja muistaa mistä syistä me kaikki olemme tässä työssä. Pääsemme jokainen korkeammalle vain, jos autamme toisiamme siinä kiipeämisessä. Putoamme varmasti, jos kilpailemme keskenämme. Se pätee myös yhteistyöhön muiden kanssa. Yritykset, järjestöt ja muut virastot tekevät paljon hanakammin yhteistyötä sellaisen kanssa, jolla näyttää olevan hyvä henki myös keskenään. Itse ei pääse ylemmäs, jos lyö toisen linttaan.

Jag vill tacka er alla för det här året. Ni har gjort ett fantastiskt arbete. Jag hoppas att ni har en möjlighet att koppla av under de kommande helgdagar. Tack.

Näillä sanoilla haluan kiittää teitä kaikkia kuluneesta vuodesta ja toivottaa hyvää loppuvuoden rutistusta ja rauhallista vuodenvaihdetta. Me olemme mahtavaa sakkia. Kiitos.

image

Jo kahden vuoden ajan vuoden suurin kertapalkkio on jaettu tässä pikkujoulutilaisuudessa. Vuoden teoksi nimetty palkinto on tunnustus työstä, jolla on kaupunkitasoista merkitystä. Vuoden teko -palkitseminen perustuu henkilökunnan tekemiin ehdotuksiin. Lopullisen ratkaisun palkittavasta tai palkittavista tekee nuorisotoimenjohtaja keskusteltuaan osastojen edustajien kanssa.

Vuoden teoksi ehdotettiin 28 tekoa tai toimintaa. Kiitos kaikille ehdotukset laatineille. Valinta ei ollut helppo.

Vuoden teon perusteluissa on todettu, että erityisesti halutaan rohkaista yhdessä tekemiseen. Niin tullaan tekemään myös tänä vuonna. Vuoden tekona palkitaan toimintaa, jolla on vaikutusta nuorisoasiainkeskuksen ulkopuolellekin. Nuorisotyö ei ole yksilölaji, ei suhteessa muuhun kaupunkiin, ei suhteessa nuoriin eikä tiimien sisällä. Meidän jokaisen onnistuminen rakentuu jonkun toisen harteille.

Nuorisotyön ajatus on kansalaiseksi kasvamisen tukeminen. Nuorisotyöhön kuuluu kannustus, esteiden raivaaminen ja tuki. Nuorisolain mukaan nuoria on kuultava heitä koskevissa asioissa.

image

Monen suomalaisen – helsinkiläisenkin – kokemus kansanvallasta eli demokratiasta on se, että sitä tehdään jossain kokoushuoneissa ja sitä tekevät jotkut muut. Erityisesti Helsingin kokoisessa kaupungissa demokratia helposti pakenee ihmisten elämästä. Monen nuoren tai vanhemmankin helsinkiläisen on vaikea nähdä, miten päätökset liittyvät omaan elämään tai miten yksittäisenä ihmisenä voisi vaikuttaa isoihin asioihin. Politiikan ja ihmisten etääntyminen näkyy myös kuntavaalien äänestysprosentissa. Joillain Helsingin alueilla nuorten aikuisten äänestysprosentti jää jopa kymmentä prosenttia pienemmäksi.

Tänä vuonna palkitaan työtä, joka uudistaa kansanvaltaa. Tekijät ovat arkipäiväistäneet ajatusta siitä, miten omaan lähiympäristöönsä voi vaikuttaa. Parhaimmillaan toiminta on vetänyt yli puolet ikäluokasta mukaan vaikuttamaan siihen, millaisia mahdollisuuksia nuorille tarjotaan.

Kaksi nuorisotyöyksikköä on osoittanut poikkeuksellista rohkeutta siinä, että ne ovat uskaltaneet avata toimintansa nuorten arvioitavaksi ja muutettavaksi. Ehkä meiltäkin ajoittain unohtuu, että kahden nuorisotyöyksikön toteuttamat osallistuvan budjetoinnin kokeilut ovat Suomen historian suurimpia. Yksiköiden ennakkoluuloton työ raivaa tietä sille, että RuutiBudjetti voidaan laajentaa seuraavien vuosien aikana koko virastomme toimintaan.

RuutiBudjetti on ollut tiimiharjoitus. Molemmissa yksiköissä on kehitetty oma tapa toteuttaa RuutiBudjetti Ruuti-tiimin tuella.

Emme lähde nostamaan yksilöitä tiimeistä. Osallistuvan budjetoinnin ennakkoluulottomasta toteuttamisesta yksiköt palkitaan mahdollisuudella käyttää 1500 euroa per yksikkö haluamallaan tavalla. Vuoden teko on siis RuutiBudjetti eli Kaakkoinen ja Haaga-Kaarelan nuorisotyöyksikkö.

image

Onnea!

2 kommenttia kirjoitukseen ”Kivan rakentaminen vaatii itsetuntoa

  1. Raila Tiainen-Ala-Maunus sanoo:

    Kiitos kivan ja rohkean viraston johtajalle puheenvuorosta, joka rakentaa yhteisöllistä, kunnioittavaa ja vastuullista kaupunkikulttuuria. Lapset, nuoret, aikuiset ja ikäihmiset; me olemme yhdessä Helsinki.

  2. Vaikuttavaa: oikeus kuulluksi ja nähdyksi tulemiseen, oikeus unelmiin. Onko meillä nuorten asioista päättävillä varaa sivuuttaa nämä terveen kasvun edellytykset.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *