Hallinnon vaihtelevaa merenkäyntiä

Britannian julkisen hallinnon seuraaminen auttaa ennakoimaan suomalaisen byrokratian ´kuukauden makuja´. Suomalaisten kuntien ja järjestöjen on syytä valmistautua todisteperustaisuuden ja yhteiskehittämisen kamppailuun.

 

Muutama päivä Britanniassa on erinomainen luotaus suomalaisen julkisen hallinnon lähivuosiin. Brittibyrokratia ja sitä tukeva ajatushautomoarmeija on erinomainen käsitelanseerauksessa. Jokaisella vierailulla oppii, kuinka ‘kuukauden maku’ on taas vaihtunut.

David Cameronin edellisen hallituksen iso mantra oli ns. Iso Yhteiskunta (Big Society). Perusajatus oli pienentää valtiokoneiston roolia ja tukeutua hyvinvoinnin tuottamisessa voimakkaammin kansalaisyhteiskunnan ja vapaaehtoisuuden varaan. Kansalaisten omien voimavarojen hyödyntäminen edellytti ajattelijoiden mukaan sitä, että palvelut suunnitellaan yhteiskehittämisen (co-production) menetelmillä. Tämän koulukunnan alalajeihin kuuluu myös Suomeen levinnyt muotoiluajattelu (design thinking), jonka alalajeja ovat mm. strateginen muotoilu (strategic design) ja palvelumuotoilu (service design).

Kaikki kuulosti hyvältä. Yhteiskehittämisestä on helppo innostua. Vasemmistoliberaaleilta anastettu ajatus vertaisyhteiskunnasta levitettiin kuitenkin sumuverhoksi politiikalle, jossa hyvinvointipalveluista leikattiin jopa viidennes rahoituksesta. Talkoohurmiossa unohtui, että vapaaehtoiset tarvitsevat usein jopa ammattilaisia vahvemmat tukirakenteet. Vertaisrakenteet myös edellyttävät ammattilaisjärjestelmiä enemmän ihmisiä sparraamiseen, kannustamiseen, järkkäilyyn ja sumplimiseen, Vertaisjärjestelmien skaalaaminen ei myöskään käy aivan samalla vauhdilla kuin ammattilaisten lisääminen lukuun ottamatta muutamia menestyneitä verkkosovelluksia. Monin paikoin vertaisjärjestelmien vahvistaminen tai onnistuneen pilotin monistaminen edellyttävät fundamentaalisia muutoksia ammattilaisten tavassa tehdä työtä tai toiminnanohjausjärjestelmissä, mikä taas edellyttää yhteistoimintakäsittelyä.

Kokeilukulttuurista on myös Suomessa puhuttu jopa uupumiseen asti. Sen vastapainoksi maalataan kuva möhkälemäisestä, jämähtäneestä byrokratiasta.

Itse uskon kokeiluihin. Hyvin rajatut kokeilut antavat mahdollisuuksia uusiksi tekemiseen ilman epäonnistumisesta seuraavaa kasvojen menettämisen pelkoa. Kokeilut kuitenkin tarvitsevat rinnalleen systeemisen näyn. Koulu on tästä hyvä esimerkki. Innostavat esimerkit yksittäisistä luokista vaativat tulkkaamista, jotta niistä on hyötyä niissä saleissa joissa puhutaan opettajien virkaehtosopimuksista, opetussuunnitelmista tai luokkakoosta. Ilman systeemistä näkyä kokeilut jäävät puuhasteluksi ja niiden vaikutukset jäävät vähäisiksi. Pahimmillaan pilottipuuhat vievät johdon huomion ja monimutkaiset, enemmistön resursseista vievät toiminnot jäävät uudistamatta. Syntyy paljon kuvia ja otsikoita, mutta pääosa työntekijöistä kokee itsensä hylätyiksi. Jos intopiukeiden etujoukkojen välimatka muuhun työntekijäkuntaan kasvaa liian leveäksi ja tekemisen hybris kääntyy koppavaksi leveilyksi, piloteista on jopa enemmän haittaa kuin hyötyä.

Britanniassa Ison Yhteiskunnan aikaan tehdyt leikkaukset iskivät kovaa esimerkiksi kulttuuriin, sosiaalipalveluihin ja nuorisotyöhön. Tapaamistani vertaisyhteiskunnan tutkijoista ja tekijöistä monet sanoivat joutuneensa panttivangeiksi politiikalle, jota he eivät voineet allekirjoittaa. Ajatus solidaarisuudesta käännettiin hyvinvointipalveluiden alasajoksi. Onnistuneitakin malleja uudistuksista löytyy, kuten noin The National Citizen Service, jossa 100 000 nuorta oppii vuosittain toimimaan naapurustonsa hyväksi ja tutustuu nuoriin hyvin erilaisista lähtökohdista toisiinsa.

Isoa Yhteiskuntaa seuraava ajatusaalto oli todisteperustaisuus. Suomeenkin levitetty ajatus tukeutuu luonnontieteiden koeasetelmaan, jossa testiryhmän rinnalle tuodaan vertailuryhmä. Esimerkiksi paikallinen Raha-automaattiyhdistys (Big Lottery Fund) aloitti muutama vuosi sitten Realising Ambition -ohjelman, jonka ajatuksena oli toteuttaa 25 huolellista tutkittavaa nuorisotyöllistä interventiota, joista osa kehitettiin Britanniassa ja monet tuotiin Yhdysvalloista. Tuolloin ajatuksena oli onnistuneiksi todistettujen toimintatapojen monistaminen (replication) laajasti Britanniaan tutkimusjakson jälkeen. Ohjelman yhtenä julkilausuttuna tavoitteena oli toteuttaa monia satunnaistettuja koeasetelmia (randomized control trials). Ihmisten elämien sotkuisuus kuitenkin osoitti, että satunnaistettua koeasetelmaa pystyttin käyttämään vain kolmessa kahdestakymmenestäviidestä ohjelmasta.

Viisivuotinen tutkimusohjelma ei kuitenkaan ole edes lopussa ennen kuin ajatusaalto on vaihtanut suuntaa. Monistamisen sijaan nyt puhutaankin muokkaamisesta (adaptation), joka jakautuu ydinmuokkaamiseen (core adaptation) ja pintamuokkaukseen (surface adaptation).

Brittien hyvinvointipalveluiden uudistamisesta on löydettävissä tällä hetkellä kaksi pääkoulukuntaa. Ensimmäisessä lähtökohtana on yhteiskehittäminen esimerkiksi haastekilpailujen kautta – malli, jota Suomessa soveltaa mm. Helsingin yliopisto Helsinki Challenge -kisassaan. Toisessa taas lähtökohtana on numerovetoisuus. Tapaamani nuorisotyöntekijät näkevät paljon hyvää siinä, että ala joutuu kuvaamaan auki muutosteoriansa (theory of change). Pahimmillaan tosiasiavetoisuus synnyttää tilanteita, joissa vaikean nuorisoryhmän leiri alkaa ja loppuu 20-sivuisen perustietolomakkeen täyttämisellä.

Puhtaan valinnan tekeminen koulukuntien välillä tuskin on järkevää. Esimerkiksi omassa työssämme sovellamme molempia tapoja. Hyvä vapaa-aika -tutkimusprojektimme oli alun perin suunniteltu satunnaistetuksi koeasetelmaksi, mutta sitä jouduttiin muokkaamaan mm. Briteistäkin tutusta syystä – ihmiset protestoivat, jos heitä pyydetään toimimaan vertailuryhmänä toisille jotka saavat enemmän. Yhteiskehittämistä taas meillä edustaa osallistuva budjetointi, joka leviää vuoteen 2018 mennessä kaikille Helsingin alueilla. Tulevaisuuden nuorisoasiainkeskuksessa alueesta syntyvä tieto toimii alueella tehtävän yhteissuunnittelun perustana. Juuri tätä tarkoittaa systeeminen kokeilukulttuuri.

Itselleni tärkein anti Lontoossa käymistäni keskusteluista on tiivistettävissä viiteen viestiin:

  1. Julkisen sektorin tulee varmistaa, että sen palveluntuottajakumppanit kansalaisjärjestökentältä ovat organisaatioina hyvässä Mikäli tavoitteena on varmistaa organisaation kyky levittää ja kasvattaa toimintaa, on uskallettava kyseenalaistaa perususkomus että pienet hallinnolliset kulut tarkoittavat hyvää järjestöä. Erityisesti organisaatioiden taloudelliseen vakavaraisuuteen sekä varainhankintastrategiaan on kiinnitettävä huomiota.
  2. Kumppaneilta on vaadittava, että ne tuottavat tietoa toiminnastaan tavalla joka kestää tarkastelua ja sallii myös kritiikin tulla läpi. Tilaajan on mietittävä, millä tavoin kumppanit uskaltavat tuoda myös ongelmia esille.
  3. Palvelut tulee kehittää kumppaneiden kanssa. Viisaus ei asu vain kunnan konttorissa. Tilaajana kunnan kannattaa luoda tilaisuuksia siihen, että erilaiset toimittajat voivat tutustua toisiinsa ja tehdä yhdessä paremman tarjouksen. Innovatiivinen hankinta eli huolellinen, yhdessä tehty markkinakartoitus ennen hankintamenettelyn avaamista on tässä iso asia. Nuorisoasiainkeskus aloittaa ensimmäiset innovatiivisen hankinnan kokeilut tänä vuonna.
  4. Sekä tilaajalla että kumppanilla on oltava selkeä teoria muutoksesta eli tarina siitä, miten sen toimet johtavat toivottuihin tuloksiin. Mittarit on valittava muutosteorian perusteella.

Yksi kommentti kirjoitukseen ”Hallinnon vaihtelevaa merenkäyntiä

  1. Suvi K sanoo:

    Hyvä analyysi! Trenditeoriat kulkevat yllättävän nopeasti maasta toiseen ja politiikan tutkijat tunnistavat siirtymän taustalta kansainväliset ideologiset verkostot ja niiden ilmentymät eli poliittiset puolueet. Monia ajan ilmiöitä kannattaakin sen vuoksi tarkastella aina myös hiukan kauempaa asian havaitsemiseksi. Mitä tulee työn hintaan, se on kehittyneissä EU-maissa aika vakio ja koskee näin ollen myös järjestöissä tehtyä työtä. Kokonaiskustannuksia verrattaessa julkinen tuotanto saattaa jopa osoittautua edullisimmaksi pitemmällä tähtäimellä. Kaikki laadukas tekeminen tarvitsee hyvää hallintoa eli suunnittelua, organisointia ja useamman näkökulman mukaan ottamista. Itse kaipaan kolmannen sektorin ripeyttä toimia, se on järjestöjen ehdoton vahvuus. Kunnallinen demokratia on hidas päätöksenteossaan kun nuorisotyöstä puhutaan. Osaamista on vahvistaa kunnan ja järjestöjen yhteistoimijuutta ja silloin tarkoitan kummankin tahon yhteistä ponnistelua asukkaiden hyvinvoinnin eteen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *