Kunnallinen nuorisotyö ei selviä ilman nuorisopolitiikkaa

Kunnallisella nuorisotyöllä ei ole toivoa, jos se unohtaa toisen tehtävänsä – nuorisopolitiikan. 5 vinkkiä, miten nuorisotyö vahvistaa rooliaan.

Tämän viikon keskiviikkona ja torstaina 1700 suomalaista nuorisotyön ammattilaista ja vapaaehtoista kokoontui joka toinen vuosi järjestettävälle Allianssi-risteilylle. Risteilyllä käymissäni keskusteluissa tuli selväksi, että monissa kunnissa hallituksen lupaukset kuntien tehtävien keventämisestä on otettu tosissaan – nuorisotyötä ajetaan yhä tiukemmalle. Pienissä kunnissa tilanne on vielä kaupunkejakin julmempi, vaikka monissa paikoissa ei juuri ole enää mistä supistaa. Useampi nuorisotyön kuntatoimija toivoi vinkkejä siihen, miten nuorisotyön merkityksen selittäisi omille päätöksentekijöilleen.

Rakenteen puolustaminen vain sen säilyttämisen vuoksi on hölmöä. Kunnallisessakin nuorisotyössä on tunnustettava, että toimintaympäristö on valtavassa muutoksessa. Alamme on yhä valitettavan kiinni puheessa tiloista sen sijaan, että osattaisiin avata nuorisotyön muutosteoria.

Suomessa on käynnissä Euroopan nopein haja-asutusalueiden nuorten määrän lasku. Samaan aikaan pääkaupunki ja muut suuret kaupunkiseudut kasvavat ja monikulttuuristuvat nopealla vauhdilla. Tätä eriävää kehitystä vauhdittaa hallituksen politiikka, jossa sekä toisen asteen että korkea-asteen opetusta keskitetään yhä harvemmille paikkakunnille. Monissa kunnissa nuoret ja nuoret aikuiset ovat yhä enemmän viikonloppu- ja kesälomavieraita.

Nuorisotilalle linnoittautuminen ja oman tärkeyden julistaminen ei kanna pitkälle. Kukaan ei jaksa kuunnella sellaista, joka on puolustusasemissa ja sanoo itse olevansa tosi tärkeä. Aina on tehokkaampaa, että muut kehuvat.

Nykyisen puolustautumisstrategian vaikutukset näkyvät monissa kunnissa, joissa on menty viidestä nuorisotilasta neljään, sitten kolmeen ja lopulta kahteen. Tämän jälkeen on yksinkertaista rakentaa argumentti, jonka mukaan kunnallinen nuorisotyö tavoittaa niin pienen osan kunnan nuorista, ettei sitä enää tarvita.

Minusta jokaisen kunnan tulevaisuus tarvitsee nuorisotyötä – ja muutakin kuin etsivää työtä. Kun kunnasta tulee soten lähdön jälkeen vahvemmin sivistyskunta, kunta tarvitsee nuorisotyön kaltaisia uudistajia ja kiinnittäjiä. Mutta roolin lunastaminen edellyttää myös nuorisotyöltä muutoksia.

Itse kannatan sitä, että nuorisotyö tekee paljon yhteistyötä koulun kanssa. Mutta painotan sanaa ’yhteistyö’. Nuorisotyö ei ole koulun hupi- ja puuha-osasto. Kansainvälinen kehitys on nuorisotyön siirtäminen kouluun. Vaikka kannatankin osan toiminnasta toteuttamista koulussa, kuinka moni meistä aikuisistakaan haluaisi että kaikki vapaa-aikamme palvelut tuotettaisiin työpaikalla? Yksipuolinen koulukeskittyneisyys myös sotii uutta opetussuunnitelmaa vastaan, joka korostaa oppimisen laajentamista koulurakennuksen ulkopuolelle sekä muualla opitun tunnustamista koulussa. Lasten koko elämän yksiehtoinen järjestäminen kasvatuslaitoksissa synnyttää kuuliaita kuluttajamuurahaisia, mutta ei yhteiskuntaa paremmaksi muuttavia kansalaisia.

Ehdotan seuraavaa viittä asiaa kunnallisen työn pelastukseksi:

  1. Nuorisotyön on oltava kunnan asiantuntija nuorten kysymyksissä. Ratkaisu: Nuorisotoimi kokoaa muiden alojen ammattilaisten kanssa vuosittain kunnanhallitukselle katsauksen nuorten tilanteeseen. Katsauksessa yhdistyvät tilastot sekä nuorten ja ammattilaisten havainnot. Näin nuorisotoimi nostaa profiiliaan päättäjien keskuudessa sekä osoittaa arvostusta esimerkiksi opettajien ja sosiaalityöntekijöiden työlle. Tämä on myös nuorisolain nojalla nuorisotoimen tehtävä osana monialaista yhteistyötä. Esimerkki: Helsingin nuorten hyvinvointikertomus
  2. Nuorisotyön ja koulun yhteistyön lähtökohta tulee olla osallisuus. Ratkaisu: Nuorisotoimi toteuttaa koulun kanssa vuosittain laajan osallistavan prosessin, jossa nuoret äänestävät oman asuinalueensa tai pienemmissä kunnissa oman kuntansa nuorisotyön teoista sekä muista aloitteista kunnan parantamiseksi. Määrittelemällä itsensä osallisuuden asiantuntijaksi nuorisotoimi hyödyttää myös muita toimialoja. Pelkästä nuorisovaltuuston tai muun vaikuttajaryhmän äänestämisestä ei tule yhtä vahvaa osallisuuden kokemusta kuin esimerkiksi äänestämisestä siitä, mitä puistoon rakennetaan. Esimerkki: Helsingin RuutiBudjetti tai Espoon Manimiitti,
  3. Nuorisotyön on vahvistettava paikallista identiteettiä. Ratkaisu:  Kesäseteli on malli, jossa nuoret saavat koulusta etusetelin, jolla voi hankkia itselleen kesätyöpaikan yksityiseltä tai kolmannelta sektorilta. Kaikille jaettava seteli on sosiaalisesti oikeudenmukaisempi kuin etukäteen määritelty setelien määrä. Kesäseteli on hyvä tapa synnyttää kytkös nuorisotoimen ja paikallisten yrittäjien välille sekä lisätä yrittäjien myönteisiä kokemuksia nuorista. Esimerkki: Oulun tai Helsingin kesäseteli.
  4. Nuorisotyössä on oltava politiikkaa. Ratkaisu: Nuorisotoimen on asetuttava nuorten tueksi ja tulkiksi silloin, kun nuoret tekevät aikuisten moraalisesti paheksumia asioita – puhutaan sitten mopoista, kaljakellunnasta, katutaiteesta tai talonvaltauksista. Nuorisotoimen ei tarvitse tukea kaikkia nuorten tekoja, mutta sen on uskallettava selittää ja puolustaa nuorten motiiveja silloinkin, kun kaupungin johto on eri mieltä. Nuorisotoimen on myös uskallettava kokeilla uusia asioita. Mutta nuorisotoimen on myös ponnisteltava sen eteen, että nuorten omaehtoiset tai nuorisotoimen tukevat lempeänärhäkät teot saavat näkyvyyttä. Nuorisotoimessa on muistettava kaiken aktivismin perusperiaate: On helpompi saada anteeksi kuin lupa. Esimerkki: Nuorisoasuntoliiton, Y-säätiön ja Helsingin nuorisoasiainkeskuksen Oman muotoinen koti -asuntoprojekti.
  5. Nuorisotyön on puolustettava monikulttuurista Suomea. Ratkaisu: Suomi on maa, jossa joka seitsemäs vastaaja ilmoittaa Taloustutkimuksen kyselyssä ajattelevansa, että eri rodut eivät ole yhtäläisiä henkisiltä kyvyiltään. Mutta samaan aikaan Suomi on maa, jossa pienellä paikkakunnalla jalot ihmiset avaavat kotinsa niille tulijoille, joille ei ole täällä isää ja äitiä vaikka naapurit sanovat heidän vaarantavan koko seudun. Nämä jalot ihmiset ovat niitä, jotka eivät tee teoistaan meteliä. Kunnan ja seurakuntien nuorisotyöntekijät voisivat olla yhdessä tuottamassa myönteisiä yhteisiä kokemuksia niille, joita toiseus pelottaa ja niille jotka kaipaavat suomalaista keskusteluseuraa. Nuorisotoimen pitää auttaa ihmisiä löytämään paikkansa tässä maailmassa. Esimerkki: Ihmisoikeusliiton, Humanistisen ammattikorkeakoulun ja suurimpien kaupunkien nuorisotyön ihmisoikeuskoulutus.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *