Miten tulevaisuuden Helsinkiä tehdään yhdessä?

Helsingin kaupunginvaltuuston päätettäväksi ollaan viemässä Helsingin osallisuuden periaatteita. Kyse ei ole erillisestä mallista, vaan uudesta toimintakulttuurista.

Olen vetänyt tämän vuoden Helsingin uuden osallisuus- ja vuorovaikutusmallin valmistelua. Sen tuloksena kaupunginvaltuustolle ollaan esittämässä Helsingin osallisuudelle kolmea periaatetta:

  1. Yksilöiden ja yhteisöjen asiantuntemuksen hyödyntäminen: Helsinki on fiksujen ihmisten ja yhteisöjen kaupunki. Ihmiset haluavat jakaa asiantuntemustaan ja kokemustaan, jos se on tehty ymmärrettäväksi, helpoksi ja kiinnostavaksi. Yhdessä tehty kaupunki on parempi kaupunki.
  2. Omaehtoisen toiminnan mahdollistaminen: Helsingin kaupunkikulttuurissa on tapahtunut valtava muutos moni-ilmeisempään suuntaan. Sallivuus on kasvanut. Ihmisten toimintavapaudessa nähdään sekä inhimillistä, taloudellista että imagollista arvoa.
  3. Yhdenvertaisten osallistumismahdollisuuksien luominen: Helsingissä tunnustetaan, että periaatteellisesti kaikille avoimet mahdollisuudet osallistua eivät tuota automaattisesti tosiasiallisuutta tasa-arvoa. Mitään yhtä keinoa tavoittaa kaikki ei ole. Samaan aikaan on tarvetta lisätä kasvokkaista kohtaamista että sukkelaa digitaalista joukkoistamista. Vaikeassa tilanteessa oleville ryhmille tarvitaan erityisiä tukitoimenpiteitä.

Varsin pian aloitettuamme valmistelun tuli selväksi, että erillisen osallisuusmallin rakentaminen ei ole mielekästä. Osallisuus ei ole jotain, mitä tehdään erillään ns. varsinaisesta työstä. Osallisuuden pitää parantaa varsinaisen työn tuloksia. Itselleni on hahmottunut, että kyse ei ole kansalaisuustemppuradasta, vaan toimintakulttuurin muutoksesta. Uusi toimintakulttuuri korostaa aiempaa enemmän arvonantoa muiden tekemiselle ja asiantuntemukselle. Osallisuusmalli on osa sitä muutosta, jossa mennään organisaatiokeskeisestä palvelujen johtamisesta ekosysteemin managerointiin. Kaupungin tehtävänä on yhä enemmän olla suuntaamassa erilaisia tekemisiä ja tekoja kohti yhteistä hyvää. Valmistelun aikana on kirkastunut ilmiselvä asia: helsinkiläiset yritykset, yhteisöt ja yksittäiset ihmiset haluavat, että Helsinki voi hyvin, että Helsingissä on mainiota asua ja että palvelut toimivat. Meillä on erilaisia näkökantoja keinoista ja ehkä tavoitteistakin, mutta tahto paremmasta kaupungista on yhteinen.

Koska kysymys on toimintakulttuurin muutoksesta, kyse ei ole yksittäisistä menetelmistä. Kaavasuunnittelussa tarvitaan erilaisia keinoja kuin lastensuojelussa tai taidemuseossa. Periaatteet muodostavat yhteiset sateenvarjon, jonka alla jokainen toteuttaa omia tekojaan. Yhteisen sateenvarjon hyöty on, että se tarjoaa mahdollisuuden kokemukseen yhteisöstä sekä tekee helpommaksi kertoa tarinaa.

Kaupunki kutsuu useammin ja paremmin.

Jatkossa helsinkiläisten on helpompi kuulla itseään koskevista asioista sekä osallistumismahdollisuuksista. Suunnitteluun, kommentointiin tai testaukseen voi osallistua sekä verkossa että kasvokkain. Kaupunkiin muodostuu yhä enemmän erilaista kokemusta tai asiantuntemusta kokoavia kiltoja, joiden puoleen voidaan kääntyä.

Minkälaisia asioita lisää:
1. Pysäköintilinjausten valmisteluun koottiin eri käyttäjäryhmiä edustava paneeli, jota koulutettiin taustoista ja jotka valmistelivat asiaa yhdessä liikennesuunnittelijoiden kanssa.
2. Helsingin päiväkodeista kerättiin asiakastietoa siten, että vanhemmille annettiin välineet haastatella omia lapsiaan heidän kokemuksestaan.

Vapaaehtoistoiminta ja kansalaistoiminta yleistyvät.

Ammattilaisten roolina on yhä enemmän yhteisen asiantuntemuksen kaitseminen ratkaisujen synnyttämiseksi. Löydämme enemmän ratkaisuja, joissa yhdistyvät ihmisten halu auttaa toisia, yksinäisyyden poistaminen ja luova ongelmanratkaisu.

Minkälaisia asioita lisää:
1. Palvelutaloissa asuvat nuoret tekevät edullisemman vuokran eteen muutamia tunteja vapaaehtoistyötä vanhusten kanssa ja siten lisäävät ei-hoidollisia kontakteja vanhuksille.
2. Puistoissa kutsutaan ihmisiä talkoilla haravoimaan lehtiä. Rakennusvirasto toimittaa välineet.
3. Kaupungin tilat ovat helpommin varattavissa Varaamo-palvelun kautta.

Kaupunki tulee useammin luokse.

Jo suunnitteluvaiheessa osataan tunnistaa yhteisöjä tai ihmisryhmiä, joiden näkemykset olisi tärkeää kuulla. Osallistumista viedään yhä enemmän sellaisiin paikkoihin, joissa tämä yhteisö jo kokoontuu. Osallistamisen kieli ja tavat sovitetaan kyseisen ryhmän tarpeisiin.

Minkälaisia asioita lisää:
1. Maunula-talon suunnittelussa tavattiin ihmisiä S-marketin tuulikaapissa ja kuultiin toiveita ja tarpeita uudelle kulttuuritalolle.
2. Nuorisoasiainkeskuksen koko henkilökunta haastattelee yli tuhat nuorta kahden vuoden välein lähtemällä kaduille juttelemaan nuorten kanssa heidän elämästään.

Kysymme fiksummin.

Olen itse oppinut nuorisotyössä, että ´mitä sinä haluat´ ei ole paras mahdollinen kysymys. Ehdotukset perustuvat usein siihen, mitä ihmiset ovat aiemmin kokeneet. Yhä useammin meidän pitäisi tehdä mahdollisuudet näkyviksi ja jakaa tietoa ennen kuin pyydämme ihmisiä tuottamaan ratkaisuja. Samoin kaupungin tulisi ensin ymmärtää kokemusta ja rakenteita eikä harpata suoraan ratkaisuihin.

Minkälaisia asioita lisää:
1. Nuorten osallistuvassa budjetoinnissa kaikki nuoret ensin tuottavat tietoa siitä, miten heidän mahdollisuutensa toteutuvat heidän omalla asuinalueellaan. Tämän tiedon pohjalta lähdetään suunnittelemaan seuraavan vuoden ratkaisuja, joista lopuksi äänestetään.
2. Kaupunkipyöriä hankittaessa kuntalaiset pääsivät testaamaan vaihtoehtoja ennen hankintaa. Testin tulokset olivat osa julkisen hankinnan pisteytystä.

Erilaiset näkemykset tulevat paremmin näkyviin.

Osallisuuden tavoite ei ole se, että kaikki olisivat lopuksi samaa mieltä. Kaupungin ei pitäisi myöskään pakottaa erityisryhmiä muodostamaan yhteistä mielipidettä. On keinotekoista vaatia, että nuorilla tulisi olla yksi mielipide esimerkiksi joukkoliikennehinnoittelusta. Usein paljon hyödyllisempää olisi tuoda erilaiset tavoitteet ja niiden taustalla olevat kokemukset näkyviksi. Osallisuus parhaimmillaan johtaa siihen, että päätöksentekijät voivat nähdä kokemuksen kirjon ja erilaiset näkemykset sekä tämän tiedon valossa päättää parhaan ratkaisun.

Minkälaisia asioita lisää:
1. Kouluverkon uudistamisessa kerrokantasi-palveluun vietiin kommentoitavaksi kaksi vaihtoehtoa, jotka molemmat tuottivat toivottuja säästöjä ja kasvatuksellisia tavoitteita.
2. Päätösesityksestä on ymmärrettävissä, miten ehdotettuun ratkaisuun on päädytty, minkälaisia muita näkemyksiä on esitetty ja miten ne on otettu esityksessä huomioon.

 

Lisää osallisuudesta tietokeskuksen Kvartti-lehdessä.

2 kommenttia kirjoitukseen ”Miten tulevaisuuden Helsinkiä tehdään yhdessä?

  1. Kai Häppölä sanoo:

    Periaatteita tarvitaan, mutta kulttuurin synnyttämiseksi tarvitaan enemmän kuin julkilausumia.
    Osallisuuden tarjoaminen ei todellakaan merkitse, että löydettäisiin tila yksimielisyydelle. Osallisuuden tila tulisi synnyttää kaiken uuden suunnittelun käynnistyessä. Dialogi tarvitaan matkalla, ei silloin kun on päätetty esityksestä. Asiantuntijuutta löytyy yllättäviltä alueilta. Asukkaat liikkuvat tapaavat ja tutustuvat siihen mitä muualla on tai millaisiin menettelyihin ja ratkaisuihin voidaan päätyä. Elämme globaalisessa ympäristössä jossa näiden kokemusten ja tietojen kerääminen on googlaamista pidemmällä. Tätä kokemusten rikkautta hyödynnetään kun sille kasvatetaan kulttuuri.
    Yllä olevista otsikoista kyllä löytyy kaupungista ponnistava aktiivisuuden kasvu, mutta se jättää kalpean kuvan siitä mihin osallistamisella voidaan päästä kun aloitteen tekijöiksi kutsutaan asiantuntija-asukkaat muulloinkin kun silloin kun tilaisuus siihen tarjotaan.

  2. Ari Tolvanen sanoo:

    Useimmiten osallisuus kaupunkikoneessa nähdään vaikuttamisena päätöksentekoon tai mielipiteinä palveluiden kehittämiseen. Kaupungin on vaikea suhtautua asukasyhteisöihin erilaisia resursseja (tilat, paikallisviestintä, tieto, kontaktit jne.) omaavina kumppaneina. Osallisuussuhde nähdään useimmiten hierarkkisena – kaupunki määrittelee käsiteltävän agendan. Kulkessa ”Helsingin mallin” soveltaminen alueilla kulken, taidelaitosten ja paikallistoimijoiden (asukasyhteisöt, palvelutuottajat, yrittäjät jne,)”kolmikantana” korostaa dialogisuutta ja keskinäisriippuvuutta hierarkian sijaan. Tässä kun ollaan riippuvaisia itse kunkin resursseista. Resurssien sitouttaminen yhteisten projektien taakse edellyttää erillisintressien ”kääntämistä” yhteisten tavoitteiden taakse. Kumppanuus ymmärretään kaupunkiorganisaatiossa kyllä kaupunkitasolla mutta ei enää pienemmässä mittakaavassa vaikka periaatteessa on kyse samasta asiasta. Nuorisotyössä asetelma luonnollisesti on hieman erilainen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *