Elämä jota on syytä arvostaa

Hyvinvointi ei riitä tavoitteeksi muutokselle. Vapauden kaiho saa ihmiset liikkeelle.

Aloitin joulukuun lopulla Helsingin kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtajana. Vastuulleni kuuluvia palveluja (kulttuuripalvelut, kirjastot, taidemuseo, kaupunginmuseo, kaupunginorkesteri, liikunta ja nuorisotyö) yhdistää se, että ne kaikki ovat vapaaehtoisia ihmisille.

Olen viimeisten viikkojen aikana kiertänyt läpi näitä palveluja yrittäen ymmärtää, mitkä ovat yhdistäviä asioita ja millä näiden hauskuutta, mielekkyyttä ja vahvuutta tuovien palvelujen merkitystä avataan muille. Huomaan pyöriväni tuon sanassa ´vapaaehtoisuus´ olevan vapauden ajatuksen ympärillä. Kerta toisensa jälkeen palaan intialaisen filosofin ja taloustieteilijän Amartya Senin ajatukseen, että hyvä elämä on ihmisen mahdollisuutta elää sellaista elämää jota hänellä on syytä arvostaa (reason to value).

Amartya Senin ajattelu on ns. toimintakykyajattelun perusta. Ajatuksena on, että yhteiskunnan tavoitteena on varmistaa jokaiselle riittävät toimintavalmiudet elää vapaata elämää. Toimintavalmiudet syntyvät genetiikasta, ympäristöstä, kotikasvatuksesta, koulutuksesta ja niin edelleen. Eriarvoisuus hyvinvointiyhteiskunnissa syntyy ajattelussa usein siitä, että yksilöt eivät osaa, tiedä, halua, uskalla tai kykene muuttamaan periaatteellisesti kaikille avoimia mahdollisuuksia toiminnaksi. Että esimerkiksi mahdollisuus edullisesta kesäleiristä ei muutu toiminnaksi, jos leiristä ei tiedä, jos ei tunne ketään kenen kanssa mennä, jos ei ymmärrä sen myönteisiä vaikutuksia, jos ei ole varaa, jos todennäköisesti tulisi syrjityksi ja niin edelleen.

Senin ja toimintakykyajattelun toisen suuren nimen Martha Nussbaumin mukaan toimintakykyjen turvaamisen jälkeen ihmisellä on kuitenkin vapaus käyttää harkintaa ja tehdä itse omat ratkaisunsa. Ihmisellä on siis myös oikeus olla käyttämättä hänelle tarjottuja toimintamahdollisuuksia. Yhteiskunnan tulee ajattelussa kaikin keinoin turvata tasavertaisuus ja kutsun houkuttelevuus, mutta ihmisellä on oikeus päättää silti toisin. Ketään ei siis pidä pakottaa kulttuurin tai liikunnan pariin. Senille ja Nussbaumille molemmille vapaudella – jopa valinnanvapaudella – on sekä välinearvo (se vie asioita tehokkaammin ja kestävämmin eteenpäin) että itseisarvo (vapaus johonkin ja jostakin on yhteiskunnan päätavoitteita).

Syytä arvostaa -ajatus on minulle monimutkainen ja siksi kiehtova. Se ei ole sama asia kuin se, että jokaiselta kysytään mitä hän haluaa ja sitten yksioikoisesti toimitaan sen mukaan. Olen jo pidempään rummuttanut sitä, että osallisuuden näkökulmasta pelkkien halujen kartoittaminen ei ole hyvä tapa toimia. Esimerkiksi nuorisotyössä tiedetään, että nuori voi harvoin haluta asioita joiden hän ajattelee olevan hänelle tai hänen kaltaisilleen mahdottomia tai hyvin pitkän kurotuksen päässä.

Amartya Senin ajattelu tunnistaa sen, että ihmisillä on hyvin erilaiset lähtökohdat itselleen tärkeiden asioiden arvioimiseen. Jotta ihminen kykenee laittamaan itselleen tarjolla olevia mahdollisuuksia järjestykseen vastuullisesti, kestävästi ja yhtäläisellä tavalla muiden kanssa, hänellä on mielestäni oltava ainakin seuraavat asiat:

  • perusturvallisuus ja luottamus yhteiskuntaan ja muihin ihmisiin
  • riittävä henkinen ja fyysinen hyvinvointi
  • koulutus, joka takaa mahdollisuuden saada, käsitellä ja arvioida tietoa
  • riittävä kokemusten kirjo

Toimintakykyajattelu on seuraava vaihe vallitsevasta hyvinvointiajattelusta. Se ei tee ihmisen elämästä yhteiskunnan lopputuotetta mutta ei myöskään liioittele yksilön henkilökohtaista vastuuta elämänsä ohjaamisessa. Toimintakykyajattelun lähtökohtana on samaan aikaan kaikille turvattavien perusoikeuksien jakamaton arvo, eriarvoisuuden tunnustaminen, keskiarvon sijaan ihmisten lähtökohtainen erilaisuus yhteiskuntapolitiikan lähtökohtana sekä toteutuneiden elämien ja valintojen erilaisuuden itseisarvo.

Nyt Suomessa usein tuntuu, että hyvinvointi on ikään kuin muuttunut yhteiskunnan päätavoitteeksi. Puhumme hyvinvointivaltiosta, -yhteiskunnasta ja -politiikasta. Mutta ainakin itse näen työssäni, että hyvinvointi ei sellaisenaan kannusta muutokseen, ei kannusta jakamaan heikommille eikä yksilötasolla motivoi tekemään raskaita esimerkiksi elämäntapaan liittyviä muutoksia. Hyvinvoinnissa ei ole tarpeeksi liikkeen ja paremman lupausta. Vapaudessa taas on.

Hyvinvointi on tärkeä asia, mutta se tulisi palauttaa sille kuuluvalle paikalle eli välineeksi johonkin. Se jokin on toimintakykyajattelussa vapaus. Vapaus taas on eri asia kuin irtonaisuus, itsekkyys tai erillisyys. Esimerkiksi Nussbaumin (ja Aristoteleen) ajattelussa hyvä elämä on sellaista, jossa ihminen kykenee ja haluaa käyttää taitojaan oman yhteisönsä hyväksi. Mutta olennaista on, että hän haluaa ja valitsee toimia näin.

Kulttuurin ja vapaa-ajan palveluille vapauden nostaminen yhteiskunnalliseksi tavoitteeksi tarjoaa suunnattomia mahdollisuuksia. Ainakin seuraavia:

  • varmistaa riittävä kokemusten kirjo jokaiselle
  • esittää houkuttelevia kutsuja palveluihin ja tapahtumiin
  • suunnitella ihmisten kohtaamista ja osallistumista heidän kokemustensa ja lähtökohtiensa erilaisuuden näkökulmasta
  • luoda sekä mielen että kehon terveyttä edistäviä kokemuksia
  • varmistaa jokaisella mahdollisuus itsensä sivistämiseen
  • luoda paikkoja harkintaan ja jakamiseen
  • altistaa ihmisiä voimauttavalle, nyrjäyttävälle ja rohkaisevalle tiedolle ja taiteelle toisten ihmisten elämistä
  • tarjota ihmisille rohkaisua ja tukea uusien kokemusten ja epävarman tulevaisuuden edessä
  • raivata esteitä vapaiden ihmisten yhteistoiminnalta
  • tukea jokaisen, myös kaikista heikoimpien, oikeutta valita

Vapauden nostaminen yhteiskunnan tavoitteeksi tarkoittaisi, että pelkän hyvinvoinnin mittaaminen ei riittäisi. Vastuullisen toiminnan ja ajattelun vapautta tavoittelevassa yhteiskunnassa pitäisi tuoda hyvinvointitiedon rinnalle myös yksilön oma käsitys siitä, miten vapaa hän on. Pitäisi uskaltaa puhua politiikasta, ristiriidoista ja eroista. Vapaassa yhteiskunnassa politiikan onnistumista ei voisi arvioida ilman dialogia ja osallisuutta. Vapaudessa onnistumista on mahdollista kartoittaa kysymällä toiminnan ja ajattelun vapaudesta, mahdollisuuksista olla arvokas toisten elämässä, luottamuksesta toisiin ihmisiin ja järjestelmään sekä valitsemisen kokemuksesta. Samaan aikaan vastuullisen vapauden ajatukseen kuuluu jokaisen velvollisuus tulla tietoisiksi erilaisista elämistä ja arvioida yhteiskunnan onnistumista kokonaisuutena.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *