Toivossa on hyvä elää

Tommi Laition puheenvuoro Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssin 25-vuotisjuhlaseminaarissa 23.11.2017.

Hyvät nuorten ystävät,

Toivon ydin on se, että tuolla edessä on vielä jotain minkä minä haluan nähdä. Toivo on ajatus siitä, että emme ole nähneet vielä parasta. Että kohta on parempi kuin nyt. Että on jotain, jonka vuoksi kannattaa kamppailla, kestää, rakentaa ja sovitella.

Suomalaisten nuorten arvoja mittaava Nuorisobarometri osoittaa, että viimeisen kahdeksan vuoden aikana nuorten luottamus Suomen tulevaisuuteen on heikentynyt noin kaksikymmentä prosenttiyksikköä. Enää viisikymmentäviisi prosenttia nuorista suhtautuu optimistisesti Suomen tulevaisuuteen asuinmaana. Tuon pitäisi pitää meistä jokaista öisin valveilla.

Aristoteleen mukaan hyvä elämä on mahdollisuus käyttää taitojaan ja kykyjään oman yhteisönsä hyväksi. Tuota lupausta emme nyt kaikkien nuorten kohdalla lunasta. Emme ole pystyneet aikuisina avaamaan tämän kansakunnan nuorille sitä, mikä heidän paikkansa on, miten he ovat hyödyllisiä yhteisölleen ja mitä heiltä halutaan. Pyydämme nuoria kamppailemaan ahkerammin, mutta emme avaa minkä vuoksi. Epävarmuuden ja yksilön vastuun painottamisen hinta näkyy Sekasin-chatin tuntien jonoina ja siinä, että esimerkiksi vuonna 1987 syntyneistä kolmasosa on ollut mielenterveyspalvelujen asiakkaana.

Suhde kansalliseen projektiin on muuttunut. Ennen aikaan yhteisen tulevaisuuden laittamiseen oman edun edelle kannusti ensin yhteinen kristinusko ja kirkkoherra, sitten kruunun väkivaltakoneisto ja sen jälkeen Kekkonen ja ajatus yhteisen isänmaan edusta. Nykyajan vastineeksi tarjotaan ajatusta hyvinvoinnista. Se ei valitettavasti innosta, koska siitä puuttuu liike. Esimerkiksi vapauden ajatuksessa on paljon enemmän vauhdin hurmaa kuin hyvinvoinnissa.

Viimeisimmän eurooppalaisen vertailun mukaan suomalaiset nuoret ovat Euroopan parhaiten kartalla yhteiskunnallisista asioista, mutta hyvin arkoja toimimaan sen tulevaisuuden eteen. Nuorten arvoissa korostuvat kiltteys ja reiluus. Tuollaisia ihmisiä kutsutaan ajoittain pilkallisesti maailmanparantajiksi. Kirkkososiologian professori Anne-Birgitta Pessi on todennut, että ei ole ollut aikaa jolloin nuorten ja kirkon arvot olisivat olleet yhtä lähellä toisiaan – ja milloin kirkko ja nuoret olisivat olleet yhtä kaukana toisistaan. Etäisyys on iso myös valtion, kuntien ja nuorten välillä.

Olen vakuuttunut, että emme ole nähneet vielä Suomen parasta aikaa. Omassa työssäni tapaan nuoria, jotka uskovat että yhteinen maa ja maailma on parempi kuin jaettu maailma. Ja kyse ei ole vain helsinkiläisestä todellisuudesta. Tämä tuli kirkkaasti esille kansallisen Suomi100-kilpailun voittaneessa kuopiolaisten lukiolaisten laatimassa uudessa itsenäisyysjulistuksessa:

“Rauhallinen ja hyvinvoiva maailma on edellytys rauhalliselle ja hyvinvoivalle Suomelle. Ainoastaan maailmalle avoimena Suomi voi menestyä tulevaisuudessa. Koska perusasiat ovat maassamme jo nyt erinomaisesti, on meidän autettava ihmisiä, joilla asiat ovat huonommin. Suomen pitää näyttää maailmalle mallia tasa-arvossa, demokratiassa ja onnellisuudessa.”

Näiden nuorten toive ei ole poikkeus, vaan sääntö. Suomi on maa, jossa nuoret toivovat tilaa hengittää, itselleen ja muille. Kaikille tilaa ja vapautta maailmassa.

Mitä me siis voimme tehdä toivon vahvistamiseksi? Ehdotan kahta asiaa:

  1. Varmistetaan jokaisella nuorelle kokemus hyödyllisyydestä. Tällä hetkellä vapaaehtoisuus ja palvelun ajatus periytyvät. Yksinkertaistetusti: partiolaisten lapset liittyvät partioon. Itse uskon, että palvelun ajatus ja antamisen tuottama hyvinvointi voidaan oppia, kun oppimiseen tarjotaan mahdollisuus. Ehdotan, että rakennamme yhdessä nuorten kanssa Suomea, jossa jokaisella on oikeus – ei siis velvollisuus, vaan oikeus – olla hyödyksi muille. Edistetään yhteiskuntaa, joka perustuu ajatukseen yhteiseen hyvään pyrkivästä kansalaisesta, ei raippaa tarvitsevasta laiskuriyksilöstä. Rakennetaan Suomea, jossa jokainen nuori kasvaa kokemukseen siitä, että itsellä on arvoa ja annettavaa. Keinoja ei tarvitse keksiä alusta. Suomen voima on aina ollut niissä tilanteissa, kun olemme uskoneet siihen että kaikille tehty asia on kaikkia hyödyttävä asia – puhutaan sitten leikkipuistojen puistoruokailusta, äitiyspakkauksesta tai peruskoulusta. Uskalletaan tässäkin ajassa käyttää sanaa ´kaikki´. Meillä on kaikki keinot varmistaa jokaiselle nuorelle koulutus, kesätyöpaikka ja harrastus.Mutta ajatellaan rohkeammin. Voisimme ottaa oppia Britanniasta, jossa kansallinen kansalaispalvelus on ohjelma, jossa sadattuhannet keskenään erilaiset nuoret toimivat kolmen viikon ajan kansalaisjärjestöissä oman lähiyhteisönsä hyväksi. Tai voisimme ottaa oppia Yhdysvalloista AmeriCorps– ja PeaceCorps-ohjelmista, joilla Yhdysvaltain liittohallitus tarjoaa nuorille palkattuja mahdollisuuksia lähteä joko maailmalle auttamaan tai lähiyhteisöönsä avuksi jopa vuodeksi. Ohjelman avulla esimerkiksi vastavalmistuneet maisterit saavat kosketusta huono-osaisempien arkeen ja voivat samalla vahvistaa kansalaistoimintaa akateemisilla taidoillaan. Tehdään jotain näin rohkeaa myös Suomessa. Rakennetaan palvelun ajatus pilariksi sille, mitä on olla tämän päivän suomalainen.
  1. Tehdään Suomesta maailmanrauhankone. Allekirjoitetaan kuopiolaisten nuorten ajatus, jonka mukaan ”ainoastaan maailmalle avoimena Suomi voi menestyä”. Osoitetaan keskinäisellä elämällämme täällä, että voimme olla eri mieltä ja erilaisia ja silti elää yhdessä. Mutta ei nyhjötetä keskenämme. Otetaan oppia Saksasta, joka on jo vuosikymmeniä käyttänyt paljon meitä enemmän euroja nuorten kansainvälisiin vaihto-ohjelmiin. Varmistetaan, että maailma avautuu myös niille, joiden vanhemmilla ei ole varaa lentolippuun tai joille Suomen kansainvälistyminen näkyy vain televisiossa. Sillä kyllä se niin on, että on vaikea vihata sitä jonka tuntee. Osoitetaan, että heikoimmista huolehtiminen – täällä kotona ja tuolla maailmalla – on kaikkien suomalaisten etu. Suomi ja Suomen nuoret voivat halutessamme olla eturivin toimijat köyhyyden, nälänhädän, terrorismin, naisten sorron tai digitaalisen syrjäytymisen ehkäisemisessä. Kuten CMI:n Irak-asiantuntija Hussein al-Taee on todennut, Suomella on kaikki ainekset olla ratkaisemassa kaikki maailman ongelmat.

Hyvät päättäjät, hyvät nuorten apurit, hyvät nuoret,

Meistä kenelläkään ei ole keinoja kertoa nuorille, millainen tulevaisuus varmasti on. Eikä meidän sellaisia lupauksia tule antaa. Mutta toivoa me voimme rakentaa – niin politiikassa kuin nuorisotyössäkin. Meillä on mahdollisuus rakentaa Suomen tulevaisuutta arvoille, jotka myös nuoret jakavat. Meillä on kaikki keinot luoda toivoa siihen, että Suomi on kohta parempi paikka kuin nyt. Me voimme taata jokaiselle Suomen nuorelle oikeudet, paikan ja taidot maailman parantamiseen.

Itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden teema on Yhdessä. Todistetaan, että yhdessä tarkoittaa auki muille, ei keskenään tuttujen kanssa. Tällaiseen toivon siivittämään kansalliseen projektiin saamme myös nuoret mukaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *