Vapautta vai hyvinvointia?

Helsingin yliopiston hallituksen jäsen Tommi Laition illallispuhe Helsingin yliopiston ja Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan johdon illallisilla 28.3.2018. (Kuva: Ylioppilaiden vapunviettoa 1928, Helsingin kaupunginmuseo/Ruohtula)

Arvoisa presidentti, hyvä kansleri, arvoisa rehtori, hyvä ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja, arvoisat naiset, herrat ja muut,

Opimme tänään Helsingin yliopiston hallituksen kokouksessa, että noin 18 % opiskelijoista valmistuu Helsingin yliopistosta tavoiteajassa. Minä en kuulunut tuohon joukkoon. Opintoni venyivät tässä yliopistossa yhdeksänvuotisiksi opiskelijatoiminnan ja työn vuoksi. Vuonna 2004 palasin täysipäiväisesti opintojen pariin opiskelijapolitiikasta. Olin tullut Helsingin yliopistoon opiskelemaan hallinto-oppia. Olin ajatellut, että hallinto-oppi, ehkä Eurooppa-tutkimus, turvaavat hyvän tulevaisuuden.

Vuodet kansalaistoiminnassa kuitenkin pakottivat uudelleentarkasteluun. Tajusin, että minua sittenkin kiinnostaa enemmän se, millaisille ihanteille, ilmaisuille ja kielellisille valinnoille politiikka perustuu. Vaihdoin hallinto-opin yleiseen valtio-oppiin ja vielä sen sisällä retoriikkaan. Eräs professoreista varoitti minua, että se ei tarjoa kovin helppoa tietä työllistymiseen.

Tein pro gradu -tutkielmani valtiohallinnon asiakirjojen kielestä, tarkemmin kansalaisille annetuista rooleista tietoyhteiskuntapolitiikan asiakirjoissa. Se tuntui kovin abstraktilta. En tuolloin voinut kuvitellakaan, että tuo teoreettiseksi kuvattu pro gradu olisi pohjustusta tilanteelle, jossa nyt olen, kirjoittamassa Helsingin kaupungin linjauksia osallisuudesta ja kansalaisten vaikuttamismahdollisuuksista.

Vertailin gradussani Suomen ja Ruotsin valtionhallinnon asiakirjoja. Havaintoni Suomesta oli, että Suomessa usein unohdetaan kertoa, miksi asioita tehdään. Meillä menevät sekaisin se, miten tehdään ja miksi tehdään. Meillä vedotaan käytännöllisyyteen ja järkevyyteen ja varotaan moraalisia kannanottoja demokratiasta, ihmisoikeuksista tai tasa-arvosta. Hallituksen tietoyhteiskuntapolitiikassa ei kerrottu, miksi tietoyhteiskunta on tärkeää ja mitä sillä tavoitellaan. Ruotsissa puhuttiin jokaisen oikeudesta ja mahdollisuuksista olla mukana yhteiskunnan rakentamisessa.

Valtiotieteen maisterin tutkinnon pysyvä vaikutus on yliherkkyys termistölle. Viime aikojen huomioni ollut hyvinvoinnissa: sitä hoetaan nyt niin sote-uudistuksessa kuin kaupunin henkilöstöpolitiikassakin. Yhteiskuntatieteilijä minussa kysyy: mitä termillä todella tarkoitetaan? Osalle se on harrastuksia ja iloa, onnellisuutta, osalle se on tulonjakopolitiikkaa, osalle se on pahoinvoinnin puutetta. Hyvinvoinnin epärajaisuudesta kertoo, että sitä mitataan pääosin pahoinvointimittareilla.

Hyvinvoinnin ajatus kuuluu suomalaisen yhteiskuntakeskustelun ytimeen. Suomi on päässyt pitkälle hyvinvointipolitiikalla, olemme yksi maailman vähiten eriarvoisia maita, puhumme hyvinvointivaltiosta ja hyvinvointiyhteiskunnasta. Meillä onkin hyvä 85 prosentin suoritus. Loppuporukka on kuitenkin jäämässä hyvinvoinnin junasta. Perinteista hyvinvointiajattelua haastaa se, että tavat olla ja elää ja arvostaa eriytyvät niin maahanmuuton, koulutustason, vaurastumisen kuin seksuaalisen vapautumisenkin tuloksena. Jään pohtimaan, millaista roolia suomalainen hyvinvointipuhe tarjoaa erityisesti yhteiskunnan heikoimmille, mitä tarkoittaa köyhän tai sairaan näkökulmasta kunnan tehtäviin kuuluva asiakaslähtöinen hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen tai hyvinvointityön yhdyspintojen rakentaminen. Siis kuka tekee mitä ja miksi?

Itselleni käänteentekevä oli Amartya Senin toimintakykyteoria. Sen on intialainen filosofi ja taloustieteilijä, talouden nobelisti ja yksi maailman johtavia köyhyysajattelijoita. Senin mukaan kestävät ratkaisut köyhyyteen lähtevät siitä, että köyhyys käsitetään vapauden puutteena, ei politiikassa yleisellä tavalla resurssien puutteena. Sen ei toki kiistä rahan tai muiden resurssien merkitystä. Mutta rahan ja vaurauden hyöty tulee Senin mukaan siitä, mitä niillä voi tehdä. Rahalla ei ole itseisarvoa. Sen myös muistuttaa, että sama rahamäärä ei tuota yhtäläisiä toimintamahdollisuuksia lähtötasoiltaan erilaisille tai eri yhteiskunnissa eläville ihmisille.

Samaa kuin rahasta voi toki kysyä myös hyvinvoinnista. Onko hyvinvointi itseisarvo vai onko se vain väline korkeampiin päämääriin?

Vapaudella on sekä väline- ja että itseisarvo. Senin mukaan hyvä elämä on mahdollisuus elää elämää jota itsellä on syytä arvostaa. Tämä edellyttää, että ihmisellä on pääsy tietoon ja kyky käyttää sitä. Siis koulutusta. Se edellyttää sananvapautta, kokoontumisvapautta, toimivaa taloutta, oikeudenmukaista hallintoa ja viimesijaista turvaa. Se tarkoittaa, että ihmisellä on oikeus kokea paljon asioita, jotta hän voi arvottaa erilaisia asioita. Tämä tarkoittaa vaikka kirjastoa, koulujen kanssa tehtävää taidekasvatusta tai edullista uimahallia. Se edellyttää, että ihminen ymmärtää sen miten hän liittyy toisiin ja miten muut liittyvät häneen. Empatiaksikin tuota nimitetään. Ja lopulta ihmisellä on vapaus tehdä valintoja. Siis köyhilläkin ihmisillä.

Tarjoan vapautta jos ei korvaajaksi niin ainakin petikaveriksi hyvinvoinnille. Vapauteen elää itse hyväksi katsomaansa elämää sisältyy enemmän liikettä kuin hyvinvointiin. Se ottaa hyvinvointia paremmin huomioon erilaiset halut, tarpeet ja taustat. Se ei normita hyvää elämää jonkinlaiseksi.

Vapaus ei tässä ajattelussa ole irrallisuutta ja itsekkyyttä, vaan vapautta pelosta, nälästä, vainosta ja toisaalta vapautta tekemiseen, kokemiseen, rakkauteen ja hyödyllisyyteen. Amartya Sen muistuttaa, että yhteiskunnan vastuulla on tehdä muiden tarpeita ja elämiä näkyväksi, jotta ihminen voi tehdä valintojaan vastuullisesti. Juuri tässä yliopistolla on valtavan suuri merkitys. Tietoa lisäämällä voimme elää vastuullista elämää sekä perintömme, tässä ajassa kanssaeläjien että tulevien sukupolvien ja muiden lajien näkökulmasta.

Amartya Senin ajattelulla vapaudesta välineenä on ollut iso vaikutus mikrolainoihin Intiassa tai YK:n vuosituhattavoitteisiin. Ajatukset ovat kuitenkin tuotavissa myös tänne. Kerron esimerkin. Helsingissä joka viides nuori on maahanmuuttajataustainen. Joka toinen koulutuksen ja työn ulkopuolella oleva nuori Helsingissä on maahanmuuttaja. Heille on usein vaikeampaa saada ensimmäinen työpaikka, koska osa työnantajista vieroksuu itselleen vieraalta kuulostavia nimiä, kielitaidossa voi olla puutteita eikä vanhemmilla aina ole samanlaisia suhteita. Pohdimme kaupungilla, miten voimme ratkaista asiaa niin, että nuoret voivat kokea olevansa muuta kuin avun kohteita. Loimme tuntityöjärjestelmän, jossa sotaveteraaneille ja kotihoidon piirissä välitetään mobiiliapplikaatiolla tuntiavuksi nuoria, joilla ei ole työkokemusta. Nuoret esittäytyvät applikaatiossa. Nuori ja vanhus tekee valinnan siitä, kuka tapaa kenet. Nuoret tekevät kodeissa pienkorjauksia, kantavat kahvikupin pöytään yhteislaulutilaisuudessa, leipovat pullaa yhdessä tai lähtevät kantoavuksi kauppaan. Viime vuonna Helsingissä luotiin 15 000 tuntia työtä nuorille, joilla ei ollut lainkaan työkokemusta. Kokeilu osoitti, kuinka tehokasta on auttaa antamalla mahdollisuus auttaa muita.

Kyse on pitkälti ihmiskuvasta. Vapautta korostava ajattelu lähtee ihmiskuvasta, jossa hyvin harva jos kukaan meistä haluaa olla toisten ihmisten varassa, vaan toivoo mahdollisuutta olla arvokas, mahdollisuutta katsoa toisia ihmisiä silmiin ja olla sellainen ihminen jonka läsnä- tai poissaolo huomataan. Uskallan väittää, että perinteinen puhe hyvinvoinnista ja eriarvoisuuden torjumisesta ei tavoita yksilöllisyyttä, sukupolvieroja, valintaa ja lähtökohtaeroja. Se ei pyydä meiltä oikein mitään, se on olotila tai edellytys – ikään kuin julkisen sektorin tai politiikan antama palvelulupaus -, ei yhteiskunnallisen toiminnan tavoite.

Kielellä – sanoilla – on väliä. Ne eivät ole vain sanoja, vaan tapojamme jäsentää asioiden yhteyksiä toisiinsa. Pitkän linjan toimittaja Jaakko Tapaninen tarjosi juuri termistöä yhdeksi syyksi sille, miksi Donald Trump onnistui mobilisoimaan valkoisen työväenluokan. Trumpin slogan (Tehdään Amerikasta jälleen suuri) kutsuu mukaan tekemiseen. Clintonin slogan (Vahvemmat yhdessä) saa kysymään, mihin tällä vahvuudella oikein pyritään.

Vapautta ja sallivuutta toivovat myös arvotutkimusten nuoret. Nuoret toivovat aikuisten viestittävän vahvemmin, että ei tarvitse tietää, että ei luotaisi lisää paineita, että rohkaistaisiin unelmien toteuttamiseen. Että uskaltaisi keskittyä, sukeltaa asioihin ilman pelkoa siitä, että yhdellä valinnalla muut ovet sulkeutuvat. Itselleni aika tässä yliopistossa tuotti rohkeuden siihen, että minulla on oikeus omiin ratkaisuihin.

Vapaudesta käyttää taitojaan on kyse teini-ikäisissä, jotka näkevät itsensä viiden vuoden päästä NHL-pelaajina. Vapaudesta haaveilee Slushin startup-pitchaaja. Vapautta olla hyödyksi kaipaa se työttömäksi jäänyt isä, joka on kolmekymmentä vuotta tehnyt ahkerasti töitä perheensä hyväksi ja nyt häneltä ei kukaan pyydä mitään. Vapautta päättää kulkureiteistään toivoo liikuntavammainen, jonka vapauden mahdollistavat tai estävät se miten kaupunki on rakennettu. Ja vapaudesta puhuu se karkotusta päivittäin pelkäävä turvapaikanhakijanuori, joka sanoo hienoimmaksi päiväksi Suomessa sen kun sai tehdä kirkon tiloissa ihmisille ruokaa. Vapaudesta on kyse siinä opiskelijassa, joka uskaltautuu opiskelemaan asiaa josta ei avaudu suoraa tietä tulevaisuuteen. Tai siinä tutkijassa, joka uskaltautuu pyhittämään itsensä kysymykselle, johon ei tiedä vastausta.

Palaan lopuksi graduuni. Siihen että ei sekoiteta tavoitteita ja keinoja. Helsingin yliopistolla ja ylioppilaskunnalla on aina ollut iso rooli kansallisen tehtävän määrittelemisessä. Tässä yhteisössä on korkealle nostettu arvo humboldtilaisesta akateemisesta vapaudesta. Voisiko kouluttautuneen, osaavan ja kansainvälistyvän Suomen seuraava vaihde olla se, että kaikilla olisi pelkän hyvinvoinnin sijasta oikeus siihen samaan kuin akateemisilla – siis vapauteen edetä kohti kiinnostavia ja erityisiä asioita ilman pelkoa painostuksesta, rajoituksista tai varallisuudesta? Siis vapaus elää elämää, jota itsellä on syytä arvostaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *