Arkisto

Parempi maailma on meidän tai muiden

Kiltti nuori sukupolvi ei hae kapinaa tai muutosta. Uusi maailma ei tule odottamalla, vaan vaatii aikuisilta uteliaisuutta.   On harvoja asioita, joita aikuiset rakastavat niin paljon kuin ajatusta normeja vastaan kapinoivasta nuorisojoukosta. Tunnustan tuon piirteen itsessänikin. Mielikuva 60-luvun nuorista valtaamassa tiloja ja vaatimassa kansalaisoikeuksia vastassaan ummehtunut päätöksentekokulttuuri hallitsee yhä keskustelua siitä, millaisiksi kansalaisiksi nuoria tulisi […]

Lue lisää

Osallistuva budjetointi parantaa kaupunkia

Nuoret toivovat asuinalueilleen puistojen kunnostamista, Airsoft-pelejä, myöhäisempiä kouluaamuja ja monikulttuurisia juhlia. Oman alueensa nuorisotyöstä päättämiseen osallistui viime vuonna yli 6700 nuorta. Helsingin nuorisoasiainkeskuksessa on toteutettu viimeisen parin vuoden aikana valtava uudistus. Organisaatio on muutettu alueperustaiseksi, joka helpottaa toiminnan suunnittelua alueen nuorten ja muiden asukkaiden kanssa. Uudistuksen lähtökohtana on ollut, että hyvinvointierojen kaventaminen edellyttää eri alueilla erilaista nuorisotyötä. […]

Lue lisää

Vuoden helsinkiläinen nuorisotyöteko on kilpapelaamisjoukkue Good Game Squad

(puhe nuorisoasiainkeskuksen pikkujouluissa 21.11.2015) Hyvät työkaverit, tämä on ollut aikamoinen vuosi. Me olemme ison työn ja monen kuulemisen jälkeen siinä tilanteessa, että me aloitamme ensi vuoden alusta uusilla osastoilla, suurin osa uusien esimiesten alaisuudessa, uusissa tiimeissä. Tämä muutos on ollut isoin nuorisoasiainkeskuksessa ainakin kymmeneen vuoteen. Haluan kiittää teitä siitä kärsivällisyydestä, mitä tämä on teiltä vaatinut. […]

Lue lisää

11 x kiinnostava nuorisotyö

Osallistuimme osastopäällikkö Mikko Vatkan kanssa Göteborgissa järjestettyyn InterCity Youth -konferenssiin, joka keräsi kunnallisen nuorisotyön päällikköitä ja nuorisotyöntekijöitä eri puolilta Eurooppaa. Matkalta tarttui mukaan 11 asiaa, joita suomalaisessa tai ainakin helsinkiläisessä nuorisotyössä kannattaa harkita. Nuorisotyön kolme perusteoriaa: Brittiläinen nuorten työmarkkina-asemaa Euroopan komissiolle selvittänyt ja nuorisotyön ammattilaisuutta tutkinut tutkija John Bamber piti erinomaisen esityksen siitä, miten nuorisotyötä […]

Lue lisää

Miksi pelkillä mahdollisuuksilla ei tule tasa-arvoa?

Hyvinvointieroja ei kavenneta katsomalla keskiarvoja. Tosiasiallinen tasa-arvo edellyttää katsetta toimintakykyihin. Olin alkuviikosta kokouksessa, jossa käytiin läpi Helsingin lasten ja nuorten hyvinvointia. Yleinen kehitys näyttää hyvältä. Liikunnan määrä on lisääntynyt, alkoholinkäyttö on vähentynyt, huostaanottojen määrä on saatu laskuun, kiusaaminen on vähentynyt. Lähes kaikki pääsevät peruskoulun jälkeen joko lukioon tai ammatilliseen koulutukseen. Hyvä, Helsinki! Helsingin päätavoitteita tälle valtuustokaudelle on […]

Lue lisää

Kolme vee

Tänään tuli täyteen kolme vuotta Helsingin nuorisotoimenjohtajana. Mitä on saatu aikaan? Yksikään alla olevista asioista ei ole minun yksin aikaansaamani. Monet niistä ovat syntyneet jopa ilman minua. Mutta mm. näistä asioista olen todella ylpeä: En ole omalla toiminnallani saanut viraston toimintaa solmuun. Kerhot yhä alkavat jopa päivä ja nuorisotilat aukeavat joka iltapäivä. Itse asiassa käyntimäärämme […]

Lue lisää

Monikulttuurisuus on taito nähdä maailma toisten silmin

(Julkaistu Suomen Kuvalehdessä Puheenvuoro-palstalla 14.8.2015.) Helsingin nuorisotyössä joka kolmas kohtaamamme nuori puhuu kotona muuta kuin suomea tai ruotsia, esimerkiksi viroa tai arabiaa. Joka neljäs kesätyöntekijämme oli muunkielinen. Muunkielisten osuus Helsingin väestönkasvusta on ollut jo pidempään yli 60 prosenttia. Viime aikojen monikulttuurisuuspuhe tuntuu siksi erikoiselta. Keskustelu on puolesta/vastaan-väittelyä asenteista. Monikulttuurisuus ei ole enää valinta. Se on […]

Lue lisää

#suomiareena: mihin suuntaan, #uusikoulutus ?

Suomiareenan perusteella koulutuksen uudistaminen on aika solmussa. Vedin #suomiareena:ssa Sitran keskustelun koulutuksen tulevaisuudesta. Muutama huomio siitä ja muutamista muista koulutusta käsitelleistä paneeleista. Koulutuksen tehtävä on altistaa ja vahvistaa. Oppimistyylien sijaan tulisi puhua eri tavoista motivoitua. Mm. Helsingin yliopiston kasvatustieteen professori Markku Niemivirta kritisoi hyvin yleistä oppimistyyliajattelua malliksi, jolle ei löydy tieteellistä perustelua. Sitran #uusikoulutus-paneelissa korostettiin, […]

Lue lisää

Seitsemän asiaa johtamisesta, jotka opin partiossa

Partion brändiin nykyään kuuluva puhe johtamisesta perustuu tosiasioille. Bengtsårin leirisaaren rannassa tuulee kovasti mereltä. Partioporukan ympärille syntynyt perheleiri pukee lapsille pelastusliivejä. Porukka saapui eilen kovassa sateessa telttamajoitukseen. Jo tuolloin kiinnitin huomiota siihen, ettei kukaan nurissut säästä. Rannassa lapsia ja vanhempia hymyilyttää. Lapset kiipeävät itsenäisesti polkuveneeseen odottamaan aikuisia. Omia ja toisten lapsia rohkaistaan kokeilemaan uusia juttuja. […]

Lue lisää

Viisi vinkkiä Pride-viikolle

Mitä homo voi itse tehdä homojen tilanteen parantamiseksi? Bonuksena viisi vinkkiä vanhemmille. 1. Tule kaapista. Homoliikkeen suurin sankari on sanfranciscolainen Harvey Milk, joka valittiin ensimmäisenä avoimesti homona julkiseen virkaan. Milkin keskeisin viesti oli, että yhteiskunnalliset asenteet ja niiden myötä oikeudet muuttuvat, kun seksuaalivähemmistöjen asioista tulee enemmistölle henkilökohtaisia. Milk oli oikeassa siinä, että toisten oikeuksia on […]

Lue lisää