Arkisto

Osallistuva budjetointi parantaa kaupunkia

Nuoret toivovat asuinalueilleen puistojen kunnostamista, Airsoft-pelejä, myöhäisempiä kouluaamuja ja monikulttuurisia juhlia. Oman alueensa nuorisotyöstä päättämiseen osallistui viime vuonna yli 6700 nuorta. Helsingin nuorisoasiainkeskuksessa on toteutettu viimeisen parin vuoden aikana valtava uudistus. Organisaatio on muutettu alueperustaiseksi, joka helpottaa toiminnan suunnittelua alueen nuorten ja muiden asukkaiden kanssa. Uudistuksen lähtökohtana on ollut, että hyvinvointierojen kaventaminen edellyttää eri alueilla erilaista nuorisotyötä. […]

Lue lisää

Kolme vee

Tänään tuli täyteen kolme vuotta Helsingin nuorisotoimenjohtajana. Mitä on saatu aikaan? Yksikään alla olevista asioista ei ole minun yksin aikaansaamani. Monet niistä ovat syntyneet jopa ilman minua. Mutta mm. näistä asioista olen todella ylpeä: En ole omalla toiminnallani saanut viraston toimintaa solmuun. Kerhot yhä alkavat jopa päivä ja nuorisotilat aukeavat joka iltapäivä. Itse asiassa käyntimäärämme […]

Lue lisää

Helsingin nuorisotyön uusi suunta

Vuoden työn jälkeen Helsingin nuorisoasiainkeskuksella on uusi suunta. Seuraavan vuoden aikana käännämme organisaation uuden suunnan mukaiseksi. Mitä uudet valinnat tarkoittavat? Suunnantarkistusesitystä ohjaavat seuraavat ajatukset: Alueellisuus: Nuorisotyön perustaso jatkossa on asuinalue. Nuorisotyö on mukana parantamassa nuorten kiinnitteisyyttä Helsinkiin. Avoin nuorisotalotyö on yksi alueellisen työn keino muiden joukossa. Kulttuurisella nuorisotyöllä on suuri mahdollisuus olla mukana jättämässä nuorten […]

Lue lisää

Kivan rakentaminen vaatii itsetuntoa

Kivemman Helsingin edellytys on, että ihminen tuntee tulevansa kuulluksi ja nähdyksi erityisenä. Nuorisoasiainkeskuksen vuoden tekona palkittiin 15.11.2014 pikkujouluissa osallistuvan budjetoinnin kokeilu RuutiBudjetti. (Nuorisotoimenjohtajan puhe 15.11.2014, kulttuuriareena Gloria) Hyvät työkaverit, RuutiExpossa lokakuun lopussa pidettiin nuorisolautakunnan julkinen kokous. Kokouksessa käsiteltiin Ruudin eli nuorten vaikuttamisen tilaa. Kokouksessa eräs Ruudin ydinryhmän jäsen kuvasi sitoutumistaan nuorten vaikuttamiseen sanomalla:”Ei tänne olla […]

Lue lisää

Kaksi vee

Aloitin kaksi vuotta sitten nuorisotoimenjohtajana. Muutama esimerkki siitä, mitä olemme saaneet aikaan. Pari viikkoa sitten yksissä juhlissa tuttu kysyi:”Mitä sä olet saanut siellä nuorisoasiainkeskuksessa aikaan?” Kysymys oli ystävällinen ja utelias. Silloinen vastaus ei ollut maailman paras. Ongelmia vastaamiseen tuotti tuo ´sä´. Kun listasin alla olevia asioita, mitä on tapahtunut, oma roolini on monessa niissä ollut aika […]

Lue lisää

Sukupolvi kerrallaan

(Julkaistu Nuorisotutkimus-lehdessä 2/2014). Hyvä nuorisotyö varmistaa, että jokainen voi käyttää kykyjään ja taitojaan yhteisönsä hyväksi. Juuri siksi meidän on otettava köyhyys vakavammin. ”Olen ollut töissä politiikassa mutta en hyväntekeväisyydessä.” – Susanna Alakoski (2013, 20) Yhdeksäs syyskuuta 2013. Kello lähenteli yhdeksää illalla. Raitiovaunu kolkutteli Mannerheimintietä pitkin. Työpäivä oli venynyt pitkäksi. Minua suututti. Koska suuttumukselle ei ollut selvää […]

Lue lisää

Kohti kivaa virastoa

Teimme ensimmäisen esityksen nuorisoasiainkeskuksen tehtäväksi tämän kuun alussa. Millaista palautetta saimme henkilöstöltä? Miten muutimme esitystä? Esittelimme syyskuun alussa nuorisoasiainkeskuksen henkilöstölle ehdotuksen siitä, mikä on työmme tavoite ja arvoperusta jatkossa. Esitys löytyy kokonaisuudessaan täältä ja tarkennettuna esimerkeillä uudesta toiminnasta täältä. Tässä se vielä: Olemme onnistuneet työssämme kun Helsinki on nuorille kiva paikka. Kiva on sitä, kun […]

Lue lisää

Mikä muuttuu?

Ensimmäisen ehdotuksen mukaan tulevaisuuden nuorisoasiainkeskus mm. laajentaa osallistuvaa budjetointia, tarjoaa nuorille nopean toiminnan rahaa sekä työskentelee enemmän muiden kanssa samoissa tiimeissä. Viime tiistaina kokosimme nuorisoasiainkeskuksen henkilökunnan työstämään ehdotusta viraston tulevaisuuden tehtäväksi. Esittelimme Suvilahden Kattilahallissa johtoryhmän ensimmäisen ehdotuksen. Käymme ensi viikon aikana läpi tilaisuudessa saatua palautetta ja julkaisemme palautteen sitten. Jo nyt on kuitenkin tiedossa, että moni kaipasi […]

Lue lisää

Ei suljettuja koppeja vaan puntarointia

Nuorten vaikuttamisen pakottaminen edustukselliseen malliin tuskin tuottaa edustuksellisuutta tukevaa aikuisväestöä. Kokemukset suorasta toiminnasta sekä puntarointi tuottavat kansalaiskyvykkyyttä paljon laajemmalle joukolle.   Kun Suomessa keskustellaan nuorista ja politiikasta, tilaisuuksiin ja raportteihin kuuluu voivotteleva ja huokaileva sävy. Ymmälleen ihmiset menevät viimeistään silloin, kun he lukevat mitä raportti toisen perään sanoo: politiikka kiinnostaa nuoria aiempaa enemmän, mutta tarjotut […]

Lue lisää

Can Can City

In order for a democratic community to function, all its members need to feel worthy of being seen. For this to happen, we need all to feel that we can chip in – that we are contributors. Amsterdam has managed to create a culture and youth policy with this ambition. They call it talent development. […]

Lue lisää