Seitsemän asiaa johtamisesta, jotka opin partiossa

Partion brändiin nykyään kuuluva puhe johtamisesta perustuu tosiasioille.

Bengtsårin leirisaaren rannassa tuulee kovasti mereltä. Partioporukan ympärille syntynyt perheleiri pukee lapsille pelastusliivejä. Porukka saapui eilen kovassa sateessa telttamajoitukseen. Jo tuolloin kiinnitin huomiota siihen, ettei kukaan nurissut säästä.

Rannassa lapsia ja vanhempia hymyilyttää. Lapset kiipeävät itsenäisesti polkuveneeseen odottamaan aikuisia. Omia ja toisten lapsia rohkaistaan kokeilemaan uusia juttuja. Kysyn poikien taakse polkuveneeseen kiipeävältä Idalta, onko hän ollut partiossa. ”Joo, vaikka kuinka pitkään.”

Liityin itse partioon 10-vuotiaana (koska perheessä oli tapana) ja lopetin opiskeluiässä (koska muut kiireet veivät ja partio oli yhä varsin sokea seksuaalivähemmistöille). Harrastus oli siihen mennessä vienyt minut vetämään johtamiskoulutusta, kansainvälisiin konferensseihin, leirille Hollantiin ja lukemattomiksi viikonlopuiksi Vihdin metsiin. Toiminta Vihdin Polunlöytäjissä tuotti minulle kesätyöpaikan Vihdin kunnan nuorisotoimessa. Partion kautta olin ollut tekemässä radiouutisia Ylen toimittajan ohjauksessa ja kirjoittanut lehtiin. Olin istunut tekemässä päätöksiä Uudenmaan partiotoiminnasta ja turhautunut kansallisissa kokouksissa mielipide-eroihin partion uudistumistarpeesta. Vaikka omasta partiotoiminnastani on nyt yli kymmenen vuotta, tunnistan partiolaisuuden sitä nähdessäni. Pilkallinen puhe reippaista partiolaisista on itse asiassa kovin totta.

Kesäkuun alussa Suomen partiolaisten puheenjohtaja Anna Munsterhjelmiltä tuli sähköpostia. Suomen kovimpiin kansalaisjärjestöjohtajiin kuuluva Anna kirjoitti:”Mun ja aika monen muunkin partiolaisen mielestä tässä maassa tarvitaan lisää hyvää johtamista. Siksi olemme päättäneet aloittaa omista joukoista, koota kaikki Suomen partiojohtajat yhteen ja aloittaa porukalla paremman, arvopohjaisen johtamisen vallankumouksen.”

Annan viestissä on paljon sitä, mistä partiossa olen aina pitänyt – uskallusta tehdä ja puhua isosti. Partiolaiset ovat nostaneet profiiliaan myös näkymällä esimerkiksi Porin SuomiAreenassa juurikin johtamiskeskusteluina ja partiohuiveina monilla osallistujilla.

Johtamisen korostaminen on partiolta nyt todella hyvä ja ajankohtainen veto. Parasta tässä brändäyksessä on se, että se perustuu tosiasioihin. Itse en olisi niissä tehtävissä, missä olen nyt ilman partiota. Esimerkkejä on lukuisia.

Sähköposti ja tämän päivän perheleiri muistuttivat minua tilaisuudesta jokin vuosi sitten, kun olimme ystäväni Veera Luoma-ahon kanssa puhumassa pääkaupunkiseudun partiojohtajille (silloinkin Annan kutsumana) siitä, mitä opimme partiosta.

  1. Pitää ryhtyä. Olen vasta jälkeenpäin tajunnut, että olen tehnyt todella isoja asioita todella nuorena partiossa. Kasvoin partiossa ajattelutapaan, jossa oli aivan normaalia, että 15-vuotias lähtee 10-vuotiaiden kanssa metsäretkelle ilman aikuisia. Tai että alaikäinen voi aivan hyvin olla vastuussa monen kymmenen hengen leiriruuista. Minua kannustettiin kokeilemaan ja myös itse tarjouduin. Kasvoin ajattelutapaan, jossa aloitteentekijää ei jätetty yksin. Ilman tuota ryhtymisympäristöä en olisi uskaltanut hakea ison organisaation johtoon 34 vuoden iässä. Tuo aika myös jätti minuun asenteen, että aloitteellisuudesta tulee palkita vapaudella ja vastuulla.
  2. Ei ole miesten ja naisten hommia. Tästä olen ikuisesti kiitollinen. Törmään työelämässä moniin sellaisiin miehiin, joille yhteistoiminta naisten kanssa on vieraampaa. Olen koko työurani ajan viihtynyt parhaiten sekaporukoissa. Partio opetti minut näkemään sukupuolen, mutta näkemään sen ohi yksilöön saakka. Partiossa opin, että raskaisiin kantohommiin ja ruoanlaittoon osallistuvat kaikki.
  3. Ei ole nuorten ja vanhojen hommia. Tajusin vasta jälkeenpäin, että eivät kaikki ole viettäneet viikonloppuja porukoissa joissa on teini-ikäisiä, opiskelijoita, pienten lasten vanhempia ja keski-ikäisiä. Partio opetti välttämään liiallista pokkurointia ja vaatimaan tasavertaisuutta.
  4. On monta tapaa olla hyödyllinen. En ole koskaan ollut käsistäni kovin taitava. En loista solmuissa tai muissa retkeilytaidoissa. En pärjännyt partiotaitokisoissa. Silti minulla ei koskaan partiotoimintani aikana tullut sellaista oloa, että voisitko rillipää mennä muualle. Koin itseni hyödylliseksi, koska osasin kirjoittaa. Ilman partiotoimintaa en olisi uskaltanut lähteä jo ensimmäisen vuoden aikana avustajaksi yliopiston opiskelijalehteen – olinhan jo tuolloin päätoimittanut yhtä lehteä.
  5. Ryhmän syntymiseksi vaaditaan yhteinen kokemus. Partiosta mukaani on jäänyt voimakkaasti se, että ryhmän syntymiseksi on koettava jotakin arjen ulkopuolelle menevää. Jotta meille voi syntyä me-henki, meidän on koettava jotain mikä erottaa meidät heistä. Ilman partiota emme olisi ensimmäisissä nuorisoasiainkeskuksen johdon seminaareissa lähteneet lumikenkäilemään tai en ehkä olisi keksinyt laittaa koko nuorisoasiainkeskuksen henkilökuntaa kaupungille nuoria jututtamaan. Meillä on oltava jotakin yhteisiä tarinoita, joita kerromme nuotiolla. Ja jo partiossa opin, että kiperät kokoustilanteet menevät helpommin, jos voimme niissä hankauskohdissa ammentaa kokemusten kasvattamasta luottamustaseesta.
  6. Menestys on ryhmän ominaisuus. Partiossa opin, että ihminen uskaltaa tehdä ”liian isoja” asioita, jos ei joudu tekemään niitä yksin. Mentaliteetti on sama kuin monissa startupeissa: on löydettävä porukka, jolla on pokkaa lähteä tekemään isompia juttuja. Partio taustalla on saanut minua miettimään, miten voisimme paremmin palkita hyvistä suorituksista ryhmiä yksilöiden sijaan.
  7. Innostuneet tekevät paremmin. Vapaaehtoisten johtaminen on vaikeampaa kuin palkkatyössä olevien. Vapaaehtoistyössä ei ole mahdollisuutta pakottamiseen. Siksi jo partiossa tajusin, että hyvä ilmapiiri synnyttää hyviä tekoja. Että vaikka tekisimme töitä vaikeiden asioiden kanssa ja tekisimme töitä ahkerasti, kaikki tekevät paremmin jos uskovat siihen mitä tekevät ja näkevät tekemisensä vaikutukset.